!!

Miten saattoi käydä nyt sillä tavalla, että uuden kotini viereisessä talossa sattuu sijaitsemaan tällainen paikka ?? Huomasin kirjaston seinällä julisteen moisesta paikasta ja kiinnostuin, kun huomasin että siellä järjestetään mm. meditaatiokursseja. Ja paikka sattuikin olemaan ihan naapurissa! Juuri nyt?? Itekkin alan kyllä uskomaan näihin ihmejuttuihin kun koko ajan jotain yhteensattumia putkahtelee. Kivaa!

Kuka määrittelee minut?

Mistä asioista koostuu ihmisen käsitys itsestä? Olenko tällainen koska mulla on tietyt geenit, tietty ympäristö, tietyt kokemukset? Mistä mun ominaisuudet tulee?

Jos kuulen kehuja, olen tyytyväinen, tunnen itseni hyväksi; ajattelen että olen hyvä. Sitten joku sanookin että olen saamaton ja laiska, ajattelen että hitsit, en olekaan hyvä. Joku on kenties puhunut musta pahaa selän takana ja tulee paha mieli. Voi voi, olenko nyt huono ihminen. Sitten ajatellaan kamalia ajatuksia siitä toisesta. Se on ihan luuseri ja taatusti vaan kateellinen. Öö..

Ihan oikeasti asia on sillä lailla.. että kukaan ei voi määritellä minua. Ainostaan minä itse voin määritellä itseni. Se mitä minä ajattelen itsestäni, sellainen olen. Jos itsetunto on jatkuvasti sen varassa, että peilaa sitä jostain ulkopuolelta, on tosi heikoilla jäillä. Sitä on riippuvainen toisten käsityksistä itsestä. Se on sellaista haamuelämää. Odotetaan toisilta vahvistusta ja kannustusta, todistuksia siitä että minä olen hyvä. Vain minä itse voin määritellä itseni! Jos tunnen itseni epävarmaksi ja pelokkaaksi, olen sitä. "Olen nyt vaan aina ollut tällainen". Se on vaan päänsisäinen juttu.

Kuka tahansa pystyy muuttamaan ajatukset erilaisiksi. Jos siis haluaa.

Jos lapsesta saakka on kuullut että on tietynlainen, on itse tiedostamattaan vahvistanut tuota ominaisuutta uskomalla siihen. Älä enää usko siihen, jos et tunne että tuo ominaisuus on tarpeellinen. Tai paremminkin, minkä ominaisuuden haluat siihen tilalle? Valitse se ja ala uskoa siihen. Ei ole tarpeen yrittää taistella mitään vastaan, vaan muuttaa vaan omia ajatuksia siten että ne palvelevat itseä ja muita.

Kukaan ei siis voi määritellä minua, en vaadi keneltäkään mitään pönkitystä omalle minäkäsitykselleni. En vaadi keneltäkään mitään. Olen ihan vapaa! Ihan mahtava homma. Minä määrittelen itse oman arvoni ja tiedän mitä olen ilman, että muut vahvistavat sen joko hyväksi tai huonoksi. Valitsen myös omat tunteeni. "Sen mitä ajattelin eilen, sellaisia ovat tunteeni tänään".

Samalla tavalla toisinpäin. Minä en voi määritellä ketään toista. Minä en voi lyödä leimaa toisen ihmisen otsaan ja sanoa "hän on tuollainen". Sillä hetkellä minä vaan määrittelen itseni ja vahvistan sitä puolta itsessäni. Jos arvostelen toista jostain, ihan mistä tahansa, vahvistan sitä puolta itsessäni ja samalla määrittelen itseni arvostelevaksi ihmiseksi.

Avainasioita omien ajatusten ja tunteiden hallintaan:

-Meditaatio. Erittäin tärkeä homma, eikä sitä voi edes oikein selittää miksi se on niin tärkeää. Se täytyy vain kokea. Vähintään kymmenen minuuttia päivässä hiljentyminen tekemättä mitään hiljaisuudessa, tekniikoita löytyy joka lähtöön. Riittää että vaan istuu ja on.

-Päätös ja tieto siitä mitä haluan olla. Sitten vaan usko siihen, että olen se jo. Usko siihen, että minulla on kaikki tarpeellinen tässä. Olen täysi ja täydellinen. Vaikka tilanteet muuttuvat, olen silti ihan täydellinen ja minulla on kaikki.

-Antautuminen. Ei vaatimuksia elämältä, toisilta ihmisiltä, tilanteilta. Hyväksyminen ja sen asian näkeminen, että kaikki on täydellistä. Antaa asioiden virrata. Ihan kuin itsestään.

-Toiminta. Nauttiminen siitä kun huomaa että automaattisesti alkaa tehdä mieli puuhata ja toteuttaa sellaisia asioita, jotka sopivat "uuteen minuuteen". Vanhoja tottumiksia jää pois automaattisesti, ilman pakotusta.

-Intuition kuunteleminen. Tämä on tärkeää. Sisäinen ääni, sisäinen johdatus, sisäinen tieto, että jotain pitää tehdä(tai ei pidä tehdä). Intuitio saattaa olla aluksi piilossa, mutta se vahvistuu, mitä enemmän sitä kuuntelee. Intuitiossa ei aina välttämättä ole järkeä. Tai itse asiassa useimmiten ei ole. Jos koskaan.


Sitten vielä. Puhun itsensä määrittelemisestä. Mutta kaikissa meissä on syvin olemus, jota kukaan ei voi määritellä, ei edes itse. Voin oikeastaan määritellä vain sen syvimmän olemukseni "asusteen". Eli ulkonäköni, ajatukseni, tunteeni, luonteenpiirteeni jne(jotka muuttvat jatkuvasti), mutta tämä syvin näkymätön olemus on se tärkein voima tässä asiassa. Jos sen tajuaa, että se on ihan suunnattoman voimakas, ja yhteydessä kaikkeen maailmankaikkeuden voimaan ja universaaliin älyyn.. niin tajuaa oman todellisen voimansa.

Loppukevennys. :)

Keinuminen

..on hauskaa, riemukasta ja vapauttavaa. Oon tässä muutamana päivänä kävelyllä käydessä pysähtynyt yhteen leikkipuistoon, jossa on sopivan iso keinu jossa minäkin mahdun pitkien koipieni kanssa keinumaan. On vaan tullut suuri houkutus keinua kohtaan kun oon kulkenut ohi, ja mikäs siinä sitten. Sitten kumminkin on pieni nolouden tunne, että jos joku näkee.. ;)

Miksei aikuisillekin rakenneta sopivia leikkipuistoja? Miksi ajatellaan, että julkinen hauskuutus on pelkästään lasten etuoikeus? Aatella, ihanat isot keinut, kiipeilyteline, iso liukumäki.. no, hiekkalaatikkoa ei ehkä tarviis.. olispa hauskaa. Olisin siellä joka päivä.

Joskus vielä rakennan pihaani ison keinun, jos joskus omaa pihaa on. Ja ehkä myös pienen, jos tarvetta on. Keinumisen pitäisi olla jokaisen ihmisen perusoikeus. Piste. :) :)

Marraskuu

Yhtäkkiä asioita alkaa tapahtua, muutoksia ja repimistä pois jostain, kohdusta tai lämpimästä sängystä. Sitä on ihan sekaisin, ja miettii kaikenlaista ; mikä on oma elämäntehtävä, mikä on mun tarkoitus. Marraskuu on pimeyttä, tuulta, sadetta, synkkää. Sotkua ja sekamelskaa, sekä psyykkistä että fyysistä. Itkua ja naurua, riipivää tuskaa ja helpotusta. Pakkaamista. Ajelua ruttanalla edestakasin uuden ja vanhan kodin väliä.

Jotenkin silti.. tällainen kasvattaa ihan valtavasti. Tässä viimeisen kuukauden aikana jotain on ohjelmoitu uusiksi aika radikaalisti..

Ensisijainen ja toissijainen tarkoitus

Olen vihdoin oivaltanut mikä on elämäni tärkein ja arvokkain tehtävä. Ei enää tarvitse pohtia että mikä on mun kohtalo tai että mitä haluan tehdä työkseni. Tärkein, aina kaikkein tärkein asia on olla läsnä ja tietoinen siellä missä olen. Hengittää tietoisesti nyt, tuntea kehon elävyys, näpytellä tässä näitä nappuloita. Arvostaa käsillä olevaa hetkeä ja antaa sille koko huomioni nyt. Muu tapahtuu sitten itsestään, jos tapahtuu. Se on toissijaista. Ensisijaista on tämä näin. Ja jos unohdan, ajatukset valtaa tietoisuuden, jos ikävä ja murhe yllättää, muistan taas että ainiin... taaskin voin olla läsnä. Hengitys,.. aah, happea. Aah, koira nukkuu ja tuhisee. Keho on ihan elossa ja ulkoa kuuluu huminaa. Voin aina valita läsnäolon, tai sitten voin taas jumiutua mielen syövereihin ja liittää ajatuksia toisiinsa ja odottaa tulevaa peläten tai innokkaana tai murehtia menneitä, sekin sopii, mutta kaikkein tärkein päämäärä, kohtalo ja tehtävä on kuitenkin olla läsnä, hereillä ja tietoinen. Silloin tajuaa miten ne asiat ihan oikeasti ovat.

Oikeastaan, ennen tätä marraskuun murhe-episodia, mulla oli aika paljon kaikenlaisia unelmia. Nyt tietoisuus samastuu murheeseen (aina kun unohdan läsnäolon), mutta luulen että sieltä pilkottaa jo jotain muuta. Antaa unelmien tulla, on hienoa unelmoida ja olla inspiroitunut ja toteuttaa asioita. Mutta se on toissijaista. Tärkeintä on aina tämä.

Ja Ismoa lopuksi, aika osuva. Ja mahtavat nuket tuossa videossa!