Yhtäkkiä asioita alkaa tapahtua, muutoksia ja repimistä pois jostain, kohdusta tai lämpimästä sängystä. Sitä on ihan sekaisin, ja miettii kaikenlaista ; mikä on oma elämäntehtävä, mikä on mun tarkoitus. Marraskuu on pimeyttä, tuulta, sadetta, synkkää. Sotkua ja sekamelskaa, sekä psyykkistä että fyysistä. Itkua ja naurua, riipivää tuskaa ja helpotusta. Pakkaamista. Ajelua ruttanalla edestakasin uuden ja vanhan kodin väliä.
Jotenkin silti.. tällainen kasvattaa ihan valtavasti. Tässä viimeisen kuukauden aikana jotain on ohjelmoitu uusiksi aika radikaalisti..
Ensisijainen ja toissijainen tarkoitus
Olen vihdoin oivaltanut mikä on elämäni tärkein ja arvokkain tehtävä. Ei enää tarvitse pohtia että mikä on mun kohtalo tai että mitä haluan tehdä työkseni. Tärkein, aina kaikkein tärkein asia on olla läsnä ja tietoinen siellä missä olen. Hengittää tietoisesti nyt, tuntea kehon elävyys, näpytellä tässä näitä nappuloita. Arvostaa käsillä olevaa hetkeä ja antaa sille koko huomioni nyt. Muu tapahtuu sitten itsestään, jos tapahtuu. Se on toissijaista. Ensisijaista on tämä näin. Ja jos unohdan, ajatukset valtaa tietoisuuden, jos ikävä ja murhe yllättää, muistan taas että ainiin... taaskin voin olla läsnä. Hengitys,.. aah, happea. Aah, koira nukkuu ja tuhisee. Keho on ihan elossa ja ulkoa kuuluu huminaa. Voin aina valita läsnäolon, tai sitten voin taas jumiutua mielen syövereihin ja liittää ajatuksia toisiinsa ja odottaa tulevaa peläten tai innokkaana tai murehtia menneitä, sekin sopii, mutta kaikkein tärkein päämäärä, kohtalo ja tehtävä on kuitenkin olla läsnä, hereillä ja tietoinen. Silloin tajuaa miten ne asiat ihan oikeasti ovat.
Oikeastaan, ennen tätä marraskuun murhe-episodia, mulla oli aika paljon kaikenlaisia unelmia. Nyt tietoisuus samastuu murheeseen (aina kun unohdan läsnäolon), mutta luulen että sieltä pilkottaa jo jotain muuta. Antaa unelmien tulla, on hienoa unelmoida ja olla inspiroitunut ja toteuttaa asioita. Mutta se on toissijaista. Tärkeintä on aina tämä.
Ja Ismoa lopuksi, aika osuva. Ja mahtavat nuket tuossa videossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti