Ehtymätön luonnonvara

Ihmiset etsivät, janoavat, halajavat ja kaipaavat sitä. Usein jostain ulkopuolisesta kohteesta kuten toisista ihmisistä. Siitä tullaan riippuvaiseksi. Jos kaksi ihmistä etsivät jotain, mitä kummallakaan "ei ole" jo valmiiksi, kuinka he voisivat antaa toisilleen sitä?

Rakkaus. Mitä jos etsit jotain sellaista mitä sinulla on yltäkylläisyyteen asti, niin että mitä enemmän sitä annat, sitä enemmän sitä saat? Koko ajan lisää ja lisää, niin että se ei voi ikinä loppua. Miksi jotain sellaista pitää etsiä? Hmm. Se on kaiketi jotain harhakuvitelmaa. Että joku ulkopuolinen voisi tarjota rakkautta tarpeisiini. Mutta jos me haluamme jonkun rakastamaan itseämme, onko meidän rakkautemme toista kohtaan silloin pyyteetöntä?

Pyytetön rakkaus


Jos ihmisen sydän on täysin auki, hän rakastaa pyyteettömästi. Silloin rakkauden eteen ei aseteta vaatimuksia. Minä rakastan sinua, JOS... miellytät, teet näin, olet sellainen ja sellainen, jos sinä rakastat minua. Se ei ole rakkautta! Rakkaudella ei ole vaatimuksia. Rakkaus vaan on. Se on jokaisen syvin olemus.
On tervehdyttävää ajatella, että sen sijaan, että haluamme olla rakastettuja, haluammekin rakastaa. Ja sen sijaan, että haluaisimme toiselta jotain, haluammekin antaa.

Pelko

Pyyteettömän rakkauden tukahduttaja on ehdottomasti pelko, aina pelko.. emme uskalla rakastaa koska meillä on harhakuvitelma että voisimme menettää jotain. Usein kuulee puhuttavan että ei kannata olla onnellinen, ei kannata rakastaa ja antaa kaikkeaan, kuitenkin tulee petetyksi ja jätetyksi. Niin, sitä antaa usein toisen vastuulle oman onnensa. Sinä teet minusta onnellisen. Mutta entä jos kuvio olisikin niin, että jokainen olisikin itse vastuussa onnellisuudestaan? Jokaisella olisi rakkautta sisimmässään niin paljon, että siitä riittäisi yllinkyllin kaikille? Silloin ihmissuhteet eivät perustuisi riippuvuuteen - - tarvitsen rakkauttasi - - vaan antamiseen, jakamiseen ja iloon.


Itsen rakastaminen

Kaiken kulmakivi on itsensä rakastaminen. Oman olemuksensa täydellinen hyväksyminen ja kunnioitus, ilo ja kiitollisuus sitä kohtaan. Kuinka sitä voisi avata sydämensä ja rakastaa toisia, jos ei itseään pysty rakastamaan? Usein "pidämme kulissia yllä" ja näytämme muille itsestämme tiettyä, siloteltua kuvaa ja kuitenkin mielemme sättii meitä jatkuvasti, kuinka emme ole tarpeeksi sitä ja tätä ja tuota, emme osaa jne. Rakkaus on kyllä kaiken tämän alla koko ajan, mutta ei oikein pääse loistamaan mielen ehdollistumien alta. Rakkautta pitää harjoitella, ehdollistumia voi alkaa havainnoimaan ja tiedostamaan, ja niistä voi vapautua. Mitä enemmän annamme tilaa rakkaudelle, sitä enemmän se täyttää elämäämme.


Taikakeittiö

Don Miguel Ruizin kirjassa Rakkauden taito on ajtusleikki taikakeittiöstä, joka menee suurinpiirtein näin. Kuvittele, että sinun keittiösi olisi taikakeittiö, jossa olisi aina maailman ravinteikkaampaa ruokaa kaikkiin tarpeisiisi, ja niin paljon, että sitä riittäisi kaikille jotka tulevat luoksesi, ja voisit jakaa sitä vapaasti ilman mitään vaatimuksia toisilta. Ruoka ei koskaan loppuisi vaan kaapit täyttyisivät mitä ihanimmilla ruoilla sitä mukaa kun sieltä otettaisiin jotain. Sitten ovellesi tulisi joku, joka tarjoaa sinulle pizzaa. Hän sanoisi että saat tätä pizzaa minulta, jos olet sellainen kuin haluan sinun olevan. Mitä tekisit? Toisessa tapauksessa kuvitellaan, että sinulla ei ole ruokaa ollenkaan, olet ihan näännyksissä ja joku tulee tarjoamaan pizaansa sillä ehdolla, että hänen vaatimuksiinsa suostutaan. Emme monesti muista, että sydämemme on tosiasiassa taikakeittiö. Rakkautta riittää jokaiselle yllinkyllin. Rakkautta ei tarvitse etsiä, ainoastaan täytyy raivata sen tieltä "muutama" ehdollistuma. Rakkauden kokemus ei myöskään rajoitu pelkästään ihmissuhteisiin, vaan ihan kaikkeen elämään. Rakkautta voi kokea kaupassa käydessä, lenkillä, ihan missä tahansa. Rakkautta voi nähdä mitä pienimmissä tilanteissa. Jos olemme avoimia rakkaudelle, näemme heijastumia siitä joka paikassa - - heijastumia itsestämme.

Liian moni ihminen kärsii rakkauden puutteesta, koska he eivät ole oivaltaneet että jokaisen syvin olemus on puhdas rakkaus. Rakkaus on todella ehtymätön luonnonvara, se ei voi koskaan loppua kesken, sitä ei tarvitse säännöstellä tai pihistellä! Käytetään sitä ihmiset!! Rakkautta kaikille.

Hammaslääkäri

Kävin tänään viisaudenhampaitten poistossa(nyt oon hamsteri). Onneksi en kuulu niihin ihmisiin, jotka kammoavat hammaslääkärissä käyntiä. Mutta ei se mukavaakaan ole.

Ajatella, jos hammaslääkärin vastaanotolla radio novan sijasta soitettaisiin jotain todella rentouttavaa musiikkia. Ajatella jos huoneessa tuoksuisi joku aromaterapeuttinen rauhoittava tuoksu, vaikka mieto laventeli.

Hammaslääkäri oli mukava ja asiantuntava mies. Selosti hyvin mitä oli tekemässä, ja ennen toimenpidettäkin kertoi erityisen tarkkaan, että alaviisurini juuri näyttää olevan 90 asteen kulmassa joten sitä joutuu vääntelemään ja kääntelemään ja poraamaan ja pilkkomaan että sen saisi irti. Gulp. Hoitotoimenpiteen aikana lääkäri ja hoitaja juttelivat jotain jostain tärkeistä asioista keskenään. Tämä on hyvin inhimillistä, mutta ajatella, jos lääkäri ja hoitaja pystyisivät olemaan koko ajan täysin läsnä tilanteessa. Olen kiitollinen naishoitajalle, joka muistutteli hengittämään ja kertoi aina kun hammas oli irti. Yritin toimenpiteen aikana kuvitella itseäni valkoiselle hiekkarannalle, ja ajattelin alaviisuria revittäessä että olen valmis päästämään hampaasta irti, hyvästi hammas, hengitin syvään ja kaikkea mahollista.. aika hankalaa se kumminkin oli, onneksi hampaat lähtivät suhteellisen nopeasti.

Pointti taisi olla että olisi mahtavaa jos tulevaisuudessa alettaisiin panostamaan ihan perusterveydenhuollossa kokonaisvaltaisuuteen ja hoidettaisiin mieltä samalla kun kehoa. Olisi siistiä jos lääkärintarkastuksessa käynti voisi olla jollain lailla terapeuttinen ja kokonaisvaltainen kokemus. Sen saa kuitenkin aikaan hyvin pienillä asioilla. :)

Tapahtuvan ja tapahtumattoman tuolla puolen

Tämä on suora lainaus Eckhart Tollen kirjasta Uusi maa. On niin hyvää tekstiä että jaanpas sen ihan suoraan tänne:

"OLEMISEN ILO

Murheellisuus tai kielteisyys on maapallomme vitsaus. Se, mitä saastuminen on ulkoisella tasolla, sitä on kielteisyys sisäisesti. Sitä on kaikkialla, ei vain siellä, missä ihmiset elävät puutteessa. Sitä on jopa enemmän siellä, missä on kaikkea liiaksi asti. Onko tämä yllättävää? Ei. Vauraassa maailmassa esiintyy enemmän muotoon samastumista, sisältöön eksymistä ja egoon juuttumista.
Ihmiset uskovat olevanssa riippuvaisia onnelleen tapahtuvasta eli muodoista. He eivät käsitä, että tapahtuva on epävakainta maailmankaikkeudessa. Se muuttuu jatkuvasti. He pitävät nykyhetkeä jonkin tapahtuman pilaamana tai ajattelevat, että se on vajavainen, kun jotain odotettua ei tapahdukaan. Niinpä heiltä jää huomaamatta elämälle itselleen luontainen syvä täydellisyys, joka on aina ollut ja oleva ja sijaitsee tapahtuvan ja tapahtumattoman tuolla puolen, muodon tuolla puolen. Hyväksy siis vallitseva hetki ja löydä täydellisyys, joka on kaikkia muotoja syvempi ja jota aika ei ole vahingoittanut.
Olemisen riemu, ainoa todellinen onni, ei voi tulla osaksesi muotona, omaisuutena, saavutuksena, ihmisenä tai tapahtumana - ei minään sellaisena, mikä tapahtuu. Ilo ei voi tulla luoksesi - koskaan. Se huokuu sisimpäsi hahmottomasta ulottuvuudesta, tietoisuudesta. Se on yhtä todellisen minuutesi kanssa. "

Jos teksti kolahti, kannattaa lukea koko kirja!

Louis Theroux meets Amma

Peili

Tämä asia tulee aina vaan uudestaan opittavaksi meikäläiselle. Asia vaan on niin, että ne asiat, jotka asioissa, tilanteissa tai toisissa ihmisissä herättävät eniten minussa tunteita, ovat minun omia piirteitäni. Se, mihin toisissa kiinnitän huomioni, peilaa omia puoliani.

Ihmisen olemus ei ole mitenkään yksinkrtainen tai mustavalkoinen. Ei ole mitään tietynlaista ihmistä, joka olisi tällainen ja tuollainen. Ihmisessä sen sijaan on tuhansia erilaisia puolia, jotka ilmenevät eri tilanteissa eri tavoin, ovat joskus piilevänä ja useimmiten tiedostamattomana, ja ihmisen persoona muokkautuu koko ajan karsien tai piilottaen joitain ominaisuuksia ja tuoden esiin toisia. Se, miten ihminen näkee ja kokee ympäröivän maailman, on peili sille, mitä ihmisen sisin sillä hetkellä haluaa ilmentää. Kaikki asiat ovat tosiasiassa neutraaleja, ihmisen oma mieli luo maailman sellaisena kuin sen kukin kokee.

Jos vaikkapa minä alituisesti epäilen, että minusta ajatellaan pahaa, mitä minä itse ajattelen muista? Jos minua ärsyttää suunnattomasti joku tuttavani tietty piirre, voin miettiä miten se piirre minussa ilmenee vai olenko kenties piilottanut tai tukahduttanut sen. Tämä saattaa aluksi vaikuttaa uskomattomalta, mutta mitä enemmän tähän syventyy sitä enemmän tajuaa että näin se vaan on. Jos minussa itsessäni ei ole jonkun ihmisen ilmentämää piirrettä, minulla ei ole minkäänlaista tarvetta synnyttää siitä asiasta jotain tunnetta. Saatan olla vuorovaikutuksessa tuon ihmisen kanssa ja toimia miten parhaaksi näen, mutta jos peiliä ei ole, ei ole tunnetta sitä ominaisuutta kohtaan. Sillon onnistuu hyvässä tapauksessa näkemään oman todellisen luontonsa toisen kautta, mikä sekin ristiriitaista kyllä on peili. Kun omat piirteet, pelot, ennakkoluulot jne. eivät ole tiellä kohdatessa toista ihmistä( tai tilannetta), voi oman syvimmän olemuksensa, jolla ei ole mitään piirteitä, aistia toisen kautta.

Myös sellaiset ominaisuudet, joita toisissa ihaillaan, ovat omia piirteitä. Ihmiset vetävät puoleensa toisia ihmisiä, joissa on jotain peilattavaa itseen. Se mikä toisessa viehättää tietyllä hetkellä, saattaa olla peili jostain itsen osasta jota haluaa alitajuisesti käsitellä. Toisinaan ihmiset peilaavat sellaisia puolia toisissa, jotka ovat niin syvällä piilossa että ei voida uskoa niitä olevan olemassa. Mutta aina jos tunnereaktio syntyy, on tuo piirrekin olemassa.

Esimerkki. Pidän yleensä hauskoista, hassuista ja avoimista ihmisistä, mutta toisinaan ärsyynnyn hyvin tosikkomaisista ja skeptisistä ihmisistä. Johtopäätös: Nuo ovat minun tunteitani, ne eivät liity mitenkään ihmisiin, joissa näen nämä piirtet. Kaikki nuo piirteet ovat jollain lailla minussa. Kun tiedostan tämän, voin vapautua ärsytyksen tunteestani(ehkä heti, ehkä vasta vähitellen). Eihän siitä tunteesta oikeasti mitään hyötyä ole, paitsi se että se kertoo meille miten voimme kehittyä. Meillä on monesti jännä illuusio että negatiivisista tunteista ja kielteisyydestä olisi jotain hyötyä, ja että ne voisivat muka muuttaa tilannetta paremmaksi. Ja joskus oikein kielteisyyden hetkellä saattaa jopa hyvin tiedostamattomasti nauttia kielteisyydestä ja kyllä, jopa mässäillä sillä.

Itseä voi kehittää tässäkin asiassa. Kannattaa tarkkailla omia reaktioita toisiin ihmisiin, asioihin ja tilanteisiin. Se, mitä toisissa näkee, vahvistuu itsessä. Voi miettiä, mitä puolia itsessä haluaa vahvistaa ja nähdä noita puolia enemmän toisissa. Kaikkein vapauttavinta on katsoa toisia ilman mitään luokitteluja, sellaisena kuin ihminen sillä hetkellä on. Ajatusleikki: olet puistonpenkillä istumassa ja yhtäkkiä ihan viereesi lennähtää pikkulintu, joka on yllättävän kesy. Se istuu vieressäsi 5 sekuntia ja katsoo sinua syvälle silmiin, sitten se lentää pois. Miten katsot tätä lintua? Miten näet sen? Kuinka onnistuisimme aina katsomaan toista ihmistä tuolla tavalla?




Kuva täältä http://www.moma.org/collection/object.php?object_id=78311