Ihmisen olemus ei ole mitenkään yksinkrtainen tai mustavalkoinen. Ei ole mitään tietynlaista ihmistä, joka olisi tällainen ja tuollainen. Ihmisessä sen sijaan on tuhansia erilaisia puolia, jotka ilmenevät eri tilanteissa eri tavoin, ovat joskus piilevänä ja useimmiten tiedostamattomana, ja ihmisen persoona muokkautuu koko ajan karsien tai piilottaen joitain ominaisuuksia ja tuoden esiin toisia. Se, miten ihminen näkee ja kokee ympäröivän maailman, on peili sille, mitä ihmisen sisin sillä hetkellä haluaa ilmentää. Kaikki asiat ovat tosiasiassa neutraaleja, ihmisen oma mieli luo maailman sellaisena kuin sen kukin kokee.
Jos vaikkapa minä alituisesti epäilen, että minusta ajatellaan pahaa, mitä minä itse ajattelen muista? Jos minua ärsyttää suunnattomasti joku tuttavani tietty piirre, voin miettiä miten se piirre minussa ilmenee vai olenko kenties piilottanut tai tukahduttanut sen. Tämä saattaa aluksi vaikuttaa uskomattomalta, mutta mitä enemmän tähän syventyy sitä enemmän tajuaa että näin se vaan on. Jos minussa itsessäni ei ole jonkun ihmisen ilmentämää piirrettä, minulla ei ole minkäänlaista tarvetta synnyttää siitä asiasta jotain tunnetta. Saatan olla vuorovaikutuksessa tuon ihmisen kanssa ja toimia miten parhaaksi näen, mutta jos peiliä ei ole, ei ole tunnetta sitä ominaisuutta kohtaan. Sillon onnistuu hyvässä tapauksessa näkemään oman todellisen luontonsa toisen kautta, mikä sekin ristiriitaista kyllä on peili. Kun omat piirteet, pelot, ennakkoluulot jne. eivät ole tiellä kohdatessa toista ihmistä( tai tilannetta), voi oman syvimmän olemuksensa, jolla ei ole mitään piirteitä, aistia toisen kautta.
Myös sellaiset ominaisuudet, joita toisissa ihaillaan, ovat omia piirteitä. Ihmiset vetävät puoleensa toisia ihmisiä, joissa on jotain peilattavaa itseen. Se mikä toisessa viehättää tietyllä hetkellä, saattaa olla peili jostain itsen osasta jota haluaa alitajuisesti käsitellä. Toisinaan ihmiset peilaavat sellaisia puolia toisissa, jotka ovat niin syvällä piilossa että ei voida uskoa niitä olevan olemassa. Mutta aina jos tunnereaktio syntyy, on tuo piirrekin olemassa.
Esimerkki. Pidän yleensä hauskoista, hassuista ja avoimista ihmisistä, mutta toisinaan ärsyynnyn hyvin tosikkomaisista ja skeptisistä ihmisistä. Johtopäätös: Nuo ovat minun tunteitani, ne eivät liity mitenkään ihmisiin, joissa näen nämä piirtet. Kaikki nuo piirteet ovat jollain lailla minussa. Kun tiedostan tämän, voin vapautua ärsytyksen tunteestani(ehkä heti, ehkä vasta vähitellen). Eihän siitä tunteesta oikeasti mitään hyötyä ole, paitsi se että se kertoo meille miten voimme kehittyä. Meillä on monesti jännä illuusio että negatiivisista tunteista ja kielteisyydestä olisi jotain hyötyä, ja että ne voisivat muka muuttaa tilannetta paremmaksi. Ja joskus oikein kielteisyyden hetkellä saattaa jopa hyvin tiedostamattomasti nauttia kielteisyydestä ja kyllä, jopa mässäillä sillä.
Itseä voi kehittää tässäkin asiassa. Kannattaa tarkkailla omia reaktioita toisiin ihmisiin, asioihin ja tilanteisiin. Se, mitä toisissa näkee, vahvistuu itsessä. Voi miettiä, mitä puolia itsessä haluaa vahvistaa ja nähdä noita puolia enemmän toisissa. Kaikkein vapauttavinta on katsoa toisia ilman mitään luokitteluja, sellaisena kuin ihminen sillä hetkellä on. Ajatusleikki: olet puistonpenkillä istumassa ja yhtäkkiä ihan viereesi lennähtää pikkulintu, joka on yllättävän kesy. Se istuu vieressäsi 5 sekuntia ja katsoo sinua syvälle silmiin, sitten se lentää pois. Miten katsot tätä lintua? Miten näet sen? Kuinka onnistuisimme aina katsomaan toista ihmistä tuolla tavalla?
Kuva täältä http://www.moma.org/collection/object.php?object_id=78311
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti