Thich Nhat Hahn kirjoittaa kirjassaan Rauha on jokainen askel mm. isosta minästä ja pienestä minästä.
Kirjoitan omia ajatuksiani ja oivalluksiani kirjan pohjalta.
Pieni minä on meillä monilla usein pääosassa. Minun kehoni, omaisuuteni, etuni, jne. Mutta entä suuri minä? Jos minun sydämeni ei lyö enää, minun kehostani lakkaa elämä. Jos keuhkoni lakkaavat toimimasta, enkä pysty hengittämään, sama juttu. Tämä on itsestäänselvää. Itsestäänselvää on myös seuraava : Jos aurinko lakkaa paistamasta, elämä maapallolla loppuu. Jos metsät häviävät, ilmaan ei tule tarpeeksi happea hengittää. Thich Nhat Hahn vertaa aurinkoa sydämeemme ja metsiä keuhkoihimme. Tarvitsen ympärilläniolevaa ilmaa elääkseni. Jos vahingoitan tuota ilmaa, vahingoitan itseäni.
Toiset ihmisetIhmiset usein ärsyyntyvät toisten ihmisten sanoista ja teoista. Toisia on helppo tuomita, haukkua tai jopa vihata. Entä ilmiöt kuten sade, maanjäristys tai tulva? Varsinkin pikkulapset saattavat kiukutella vesisateelle tai vaikka polkupyörälle. Miksi toisen ihmisen käyttäytyminen on eri asia kuin esimerkiksi epäonnistunut salaatinistutus? Harva puutarhuri suuttuu salaatilleen, jos se ei kasva oikein. Jos olosuhteet ovat sellaisia kuin ovat, asiat tapahtuvat niiden mukaan. Ymmärrys on avain rakkaudelle ja rakentavalla toiminnalle. Jos ihminen katsoo jotain asiaa todella syvästi, hän ymmärtää eikä voi vihata.
KeskinäisoleminenAika hieno tiedostaa ja pohtia, kuinka kaikki asiat täällä keskinäisovat. Mitään ei ole ilman toista. Vaikkapa vaatteet päälläsi. Kuka ne on tehnyt? Mitä materiaalia ne ovat, ja mitä kaikkea on tarvittu jotta vaatteen materiaalit ovat voineet ilmentyä? Ketä kaikkia voit kiittää niistä? Kun katsotaan tarpeeksi syvästi, koko maailmankaikkeus on osallistunut niiden tekemiseen. Maailmankaikkeus on järjestäytynyt tällä hetkellä juuri siten, että sinulla on juuri nämä vaatteet päälläsi. Jos yksikin välivaihe ketjusta otettaisiin pois, ei noita vaatteita olisi.
Jäteastia on iljettävä, kukat ovat kauniita; on yleinen ajatus että siinä on kaksi ihan eri asiaa. Muutamassa hetkessä osat ovat vaihtuneet, kukista tulee jätettä ja jätteestä kukkia. Ne keskinäisovat. Meistäkin tulee joku päivä jätettä, tai itse asiassa jatkuvasti ja joka päivä. Jäte on siis osa meitä.
Hengittäminen Thich Nhat Hahn korostaa tietoista hengitystä, hän pitää sitä kaiken harjoituksen pohjana. Itsellenikin tämä on kaikkein tärkein harjoitus. Tämä harjoitus on hyvin yksinkertainen. Aina kun muistat, palauta tietoisuus hengitykseen ja sen tuomaan tunteeseen kehossa. Ihan koska tahansa. Tietoinen ja syvä hengitys on nautinnollista, puhdistavaa ja se tuo sinut tähän hetkeen. Palaat itseesi ajatustesi labyrintista. Jos ajatuksia on hankala pysäyttää, voi sisäämhengityksellä yksinkertaisesti ajatella sanaa 'sisään' ja uloshegityksellä sanaa 'ulos'. On mukava olla läsnä omassa kehossa ja tuntea joka ikinen solu, ja hengityksen parantava vaikutus.
"Hengitä, olet elossa!"
Viha, pelko ja muut epämiellyttävät tunteetNäitähän meillä riittää. Tästäkin Thich Nhat Hahn kirjoittaa todella oivaltavasti ja kauniisti.
Hän vertaa meitä ja epämiellyttäviä tunteita äitiin ja pieneen vauvaan, joka on rauhaton. Omille tunteille ei voi sanoa, että ei teitä ole, te ette ole tärkeitä, te ette ole osa minua. Niitä ei voi myöskään yllyttää ja lietsoa, tai taistella vastaan. Tärkein on tunnustaa ja hyväksyä omat tunteensa ja tietoisen hengityksen avulla tarkkailla niitä ja rauhoitella ne, ei missään nimessä tukahduttaa tai kieltää. Aivan kuten äiti(tai isä!) rauhoittelee itkevää lasta; äidistä ja lapsesta tulee yhtä, he ovat symbioosissa. Samoin vihaisena ollessani olen vihani ja ymmärrän sen. Kun ymmärrän sen, voin hyväksyä sen ja antaa tunteen olla, mutta minun ei tarvitse toimia vihani mukaan. Viha on minussa ikään kuin jätettä, josta muuntuu jonkun ajan päästä jotain muuta. Tällainen harjoittelu saattaa aluksi tuntua vaikealta, mutta on erittäin tervehdyttävää. Olen itse kärsinyt lapsuus ja nuoruusikäni erilaisista peloista, ja ne kaikki ovat lähteneet, tai oikeammin muuntuneet joksikin muuksi näitten harjoitusten ansiosta. Tällä hetkellä olen todella kiitollinen peloilleni, sillä ne auttoivat minua todella paljon kasvamaan. Epämiellyttäviä tunteita on toki edelleen minussa, ja ne aina välillä tulevat esiin.. :)
Eräässä toisessa kirjassa (Martha Beck, Suunnista tähtien valossa) oli muuten tätä tukeva juttu : Munkeilla, jotka ovat vuosien ajan tarkkailleet pelkojaan myötätunnon näkökulmasta, on tutkimuksissa havaittu olevan aivoissa tavallista vahvempaa hermokudosta onnellisuuden kokemiseen liittyvillä alueilla. Eli myötätunto(myös itseä kohtaan) kannattaa!
