Myös arkipäivän askareissa katsotaan lähelle. Kenties tietokoneen ruutua. Tai telkkaria. Tai ollaan niin paljon sisätiloissa että ei ole edes mahdollista katsoa kovin kauas, ellei satu olemaan suuria ikkunoita. Mitä tästä seuraa?
Luin joskus jostain, että ihmisen sielu käpertyy kasaan jos katsoo liikaa lähelle. Aika kuvaavaa. Kaikki tietävät, miten hienoa on tuijottaa kirkkaalle tähtitaivaalle, tai katsoa huikeaa maisemaa joka jatkuu silmänkantamattomiin.
Harjoitus: Kiinnitä mahdollisimman usein katseesi kaukaisuuteen. Tarkkaile taivaanrantaa, sitä kohtaa jossa taivas ja maa kohtaavat, katso niin kauas kuin silmäsi näkevät. Esimerkiksi kadulla kävellessäsi kiinnitä huomiota siihen, mihin kiinnität katseesi. Yritä avartaa katsettasi ja näkymääsi. Kun näet puun, anna katseesi vaeltaa puun runkoa pitkin latvaan asti. Tarkkaile mitä tapahtuu. Tunne kuinka myös mielesi avartuu visiosi myötä. Huom! Tässä saattaa aluksi ehkä käydä sillälailla, että kun tuijottelet puun latvoja kävellessäsi, törmäätkin vastaantulevaan ihmiseen... :) joten jalat maahan! Ajan myötä näkökyky kehittyy. (Itse olen "kärsinyt" hajamielisyydestä pienen ikäni. Sekä täydellisestä suuntavaiston puutteesta. Kauas katsominen jollain kummalla tavalla auttaa minua myös hahmottamaan suuntia.)
Kuva täältä http://www.allcountries.org/photos/finland/finland_photos_82.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti