!!

Miten saattoi käydä nyt sillä tavalla, että uuden kotini viereisessä talossa sattuu sijaitsemaan tällainen paikka ?? Huomasin kirjaston seinällä julisteen moisesta paikasta ja kiinnostuin, kun huomasin että siellä järjestetään mm. meditaatiokursseja. Ja paikka sattuikin olemaan ihan naapurissa! Juuri nyt?? Itekkin alan kyllä uskomaan näihin ihmejuttuihin kun koko ajan jotain yhteensattumia putkahtelee. Kivaa!

Kuka määrittelee minut?

Mistä asioista koostuu ihmisen käsitys itsestä? Olenko tällainen koska mulla on tietyt geenit, tietty ympäristö, tietyt kokemukset? Mistä mun ominaisuudet tulee?

Jos kuulen kehuja, olen tyytyväinen, tunnen itseni hyväksi; ajattelen että olen hyvä. Sitten joku sanookin että olen saamaton ja laiska, ajattelen että hitsit, en olekaan hyvä. Joku on kenties puhunut musta pahaa selän takana ja tulee paha mieli. Voi voi, olenko nyt huono ihminen. Sitten ajatellaan kamalia ajatuksia siitä toisesta. Se on ihan luuseri ja taatusti vaan kateellinen. Öö..

Ihan oikeasti asia on sillä lailla.. että kukaan ei voi määritellä minua. Ainostaan minä itse voin määritellä itseni. Se mitä minä ajattelen itsestäni, sellainen olen. Jos itsetunto on jatkuvasti sen varassa, että peilaa sitä jostain ulkopuolelta, on tosi heikoilla jäillä. Sitä on riippuvainen toisten käsityksistä itsestä. Se on sellaista haamuelämää. Odotetaan toisilta vahvistusta ja kannustusta, todistuksia siitä että minä olen hyvä. Vain minä itse voin määritellä itseni! Jos tunnen itseni epävarmaksi ja pelokkaaksi, olen sitä. "Olen nyt vaan aina ollut tällainen". Se on vaan päänsisäinen juttu.

Kuka tahansa pystyy muuttamaan ajatukset erilaisiksi. Jos siis haluaa.

Jos lapsesta saakka on kuullut että on tietynlainen, on itse tiedostamattaan vahvistanut tuota ominaisuutta uskomalla siihen. Älä enää usko siihen, jos et tunne että tuo ominaisuus on tarpeellinen. Tai paremminkin, minkä ominaisuuden haluat siihen tilalle? Valitse se ja ala uskoa siihen. Ei ole tarpeen yrittää taistella mitään vastaan, vaan muuttaa vaan omia ajatuksia siten että ne palvelevat itseä ja muita.

Kukaan ei siis voi määritellä minua, en vaadi keneltäkään mitään pönkitystä omalle minäkäsitykselleni. En vaadi keneltäkään mitään. Olen ihan vapaa! Ihan mahtava homma. Minä määrittelen itse oman arvoni ja tiedän mitä olen ilman, että muut vahvistavat sen joko hyväksi tai huonoksi. Valitsen myös omat tunteeni. "Sen mitä ajattelin eilen, sellaisia ovat tunteeni tänään".

Samalla tavalla toisinpäin. Minä en voi määritellä ketään toista. Minä en voi lyödä leimaa toisen ihmisen otsaan ja sanoa "hän on tuollainen". Sillä hetkellä minä vaan määrittelen itseni ja vahvistan sitä puolta itsessäni. Jos arvostelen toista jostain, ihan mistä tahansa, vahvistan sitä puolta itsessäni ja samalla määrittelen itseni arvostelevaksi ihmiseksi.

Avainasioita omien ajatusten ja tunteiden hallintaan:

-Meditaatio. Erittäin tärkeä homma, eikä sitä voi edes oikein selittää miksi se on niin tärkeää. Se täytyy vain kokea. Vähintään kymmenen minuuttia päivässä hiljentyminen tekemättä mitään hiljaisuudessa, tekniikoita löytyy joka lähtöön. Riittää että vaan istuu ja on.

-Päätös ja tieto siitä mitä haluan olla. Sitten vaan usko siihen, että olen se jo. Usko siihen, että minulla on kaikki tarpeellinen tässä. Olen täysi ja täydellinen. Vaikka tilanteet muuttuvat, olen silti ihan täydellinen ja minulla on kaikki.

-Antautuminen. Ei vaatimuksia elämältä, toisilta ihmisiltä, tilanteilta. Hyväksyminen ja sen asian näkeminen, että kaikki on täydellistä. Antaa asioiden virrata. Ihan kuin itsestään.

-Toiminta. Nauttiminen siitä kun huomaa että automaattisesti alkaa tehdä mieli puuhata ja toteuttaa sellaisia asioita, jotka sopivat "uuteen minuuteen". Vanhoja tottumiksia jää pois automaattisesti, ilman pakotusta.

-Intuition kuunteleminen. Tämä on tärkeää. Sisäinen ääni, sisäinen johdatus, sisäinen tieto, että jotain pitää tehdä(tai ei pidä tehdä). Intuitio saattaa olla aluksi piilossa, mutta se vahvistuu, mitä enemmän sitä kuuntelee. Intuitiossa ei aina välttämättä ole järkeä. Tai itse asiassa useimmiten ei ole. Jos koskaan.


Sitten vielä. Puhun itsensä määrittelemisestä. Mutta kaikissa meissä on syvin olemus, jota kukaan ei voi määritellä, ei edes itse. Voin oikeastaan määritellä vain sen syvimmän olemukseni "asusteen". Eli ulkonäköni, ajatukseni, tunteeni, luonteenpiirteeni jne(jotka muuttvat jatkuvasti), mutta tämä syvin näkymätön olemus on se tärkein voima tässä asiassa. Jos sen tajuaa, että se on ihan suunnattoman voimakas, ja yhteydessä kaikkeen maailmankaikkeuden voimaan ja universaaliin älyyn.. niin tajuaa oman todellisen voimansa.

Loppukevennys. :)

Keinuminen

..on hauskaa, riemukasta ja vapauttavaa. Oon tässä muutamana päivänä kävelyllä käydessä pysähtynyt yhteen leikkipuistoon, jossa on sopivan iso keinu jossa minäkin mahdun pitkien koipieni kanssa keinumaan. On vaan tullut suuri houkutus keinua kohtaan kun oon kulkenut ohi, ja mikäs siinä sitten. Sitten kumminkin on pieni nolouden tunne, että jos joku näkee.. ;)

Miksei aikuisillekin rakenneta sopivia leikkipuistoja? Miksi ajatellaan, että julkinen hauskuutus on pelkästään lasten etuoikeus? Aatella, ihanat isot keinut, kiipeilyteline, iso liukumäki.. no, hiekkalaatikkoa ei ehkä tarviis.. olispa hauskaa. Olisin siellä joka päivä.

Joskus vielä rakennan pihaani ison keinun, jos joskus omaa pihaa on. Ja ehkä myös pienen, jos tarvetta on. Keinumisen pitäisi olla jokaisen ihmisen perusoikeus. Piste. :) :)

Marraskuu

Yhtäkkiä asioita alkaa tapahtua, muutoksia ja repimistä pois jostain, kohdusta tai lämpimästä sängystä. Sitä on ihan sekaisin, ja miettii kaikenlaista ; mikä on oma elämäntehtävä, mikä on mun tarkoitus. Marraskuu on pimeyttä, tuulta, sadetta, synkkää. Sotkua ja sekamelskaa, sekä psyykkistä että fyysistä. Itkua ja naurua, riipivää tuskaa ja helpotusta. Pakkaamista. Ajelua ruttanalla edestakasin uuden ja vanhan kodin väliä.

Jotenkin silti.. tällainen kasvattaa ihan valtavasti. Tässä viimeisen kuukauden aikana jotain on ohjelmoitu uusiksi aika radikaalisti..

Ensisijainen ja toissijainen tarkoitus

Olen vihdoin oivaltanut mikä on elämäni tärkein ja arvokkain tehtävä. Ei enää tarvitse pohtia että mikä on mun kohtalo tai että mitä haluan tehdä työkseni. Tärkein, aina kaikkein tärkein asia on olla läsnä ja tietoinen siellä missä olen. Hengittää tietoisesti nyt, tuntea kehon elävyys, näpytellä tässä näitä nappuloita. Arvostaa käsillä olevaa hetkeä ja antaa sille koko huomioni nyt. Muu tapahtuu sitten itsestään, jos tapahtuu. Se on toissijaista. Ensisijaista on tämä näin. Ja jos unohdan, ajatukset valtaa tietoisuuden, jos ikävä ja murhe yllättää, muistan taas että ainiin... taaskin voin olla läsnä. Hengitys,.. aah, happea. Aah, koira nukkuu ja tuhisee. Keho on ihan elossa ja ulkoa kuuluu huminaa. Voin aina valita läsnäolon, tai sitten voin taas jumiutua mielen syövereihin ja liittää ajatuksia toisiinsa ja odottaa tulevaa peläten tai innokkaana tai murehtia menneitä, sekin sopii, mutta kaikkein tärkein päämäärä, kohtalo ja tehtävä on kuitenkin olla läsnä, hereillä ja tietoinen. Silloin tajuaa miten ne asiat ihan oikeasti ovat.

Oikeastaan, ennen tätä marraskuun murhe-episodia, mulla oli aika paljon kaikenlaisia unelmia. Nyt tietoisuus samastuu murheeseen (aina kun unohdan läsnäolon), mutta luulen että sieltä pilkottaa jo jotain muuta. Antaa unelmien tulla, on hienoa unelmoida ja olla inspiroitunut ja toteuttaa asioita. Mutta se on toissijaista. Tärkeintä on aina tämä.

Ja Ismoa lopuksi, aika osuva. Ja mahtavat nuket tuossa videossa!

Lapsella on sata kieltä

Lapsi
on tehty sadasta.
Lapsella on
sata kieltä
sata kättä
sata ajatusta
sata tapaa pohtia
leikkiä ja puhua
sata aina sata
tapaa kuunnella
ihastella rakastaa
sata iloa
laulaa ja ymmärtää
sata maailmaa
valloittaa
sata maailmaa
tutkia
sata maailmaa
uneksia.
Lapsella on
sata kieltä
(ja taas sata sata sata)
mutta häneltä ryöstetään niistä yhdeksänkymmentäyhdeksän.
Koulu ja kulttuuri
erottavat lapsen pään muusta kehosta.
Lapselle sanotaan:
ajattele ilman käsiä
toimi ilman päätä
kuuntele, äläkä puhu
ymmärrä ilman iloa
rakasta ja ihmettele
vain pääsiäisenä ja jouluna.
Lapselle kerrotaan:
löydä jo valmis maailma
ja sadasta
häneltä ryöstetään yhdeksänkymmentäyhdeksän.
Lapselle kerrotaan:
työ ja leikki
todellisuus ja mielikuvitus
tiede ja kuvittelu
taivas ja maa
järki ja tunne
ovat asioita
jotka eivät kuulu yhteen.
Niin lapselle kerrotaan
ettei sataa ole.
Mutta lapsi sanoo:
En usko. Sata on.

Loris Malaguzzi

Ajatuksia tänään

Thich Nhat Hahn kirjoittaa kirjassaan Rauha on jokainen askel mm. isosta minästä ja pienestä minästä.
Kirjoitan omia ajatuksiani ja oivalluksiani kirjan pohjalta.

Pieni minä on meillä monilla usein pääosassa. Minun kehoni, omaisuuteni, etuni, jne. Mutta entä suuri minä? Jos minun sydämeni ei lyö enää, minun kehostani lakkaa elämä. Jos keuhkoni lakkaavat toimimasta, enkä pysty hengittämään, sama juttu. Tämä on itsestäänselvää. Itsestäänselvää on myös seuraava : Jos aurinko lakkaa paistamasta, elämä maapallolla loppuu. Jos metsät häviävät, ilmaan ei tule tarpeeksi happea hengittää. Thich Nhat Hahn vertaa aurinkoa sydämeemme ja metsiä keuhkoihimme. Tarvitsen ympärilläniolevaa ilmaa elääkseni. Jos vahingoitan tuota ilmaa, vahingoitan itseäni.


Toiset ihmiset

Ihmiset usein ärsyyntyvät toisten ihmisten sanoista ja teoista. Toisia on helppo tuomita, haukkua tai jopa vihata. Entä ilmiöt kuten sade, maanjäristys tai tulva? Varsinkin pikkulapset saattavat kiukutella vesisateelle tai vaikka polkupyörälle. Miksi toisen ihmisen käyttäytyminen on eri asia kuin esimerkiksi epäonnistunut salaatinistutus? Harva puutarhuri suuttuu salaatilleen, jos se ei kasva oikein. Jos olosuhteet ovat sellaisia kuin ovat, asiat tapahtuvat niiden mukaan. Ymmärrys on avain rakkaudelle ja rakentavalla toiminnalle. Jos ihminen katsoo jotain asiaa todella syvästi, hän ymmärtää eikä voi vihata.


Keskinäisoleminen

Aika hieno tiedostaa ja pohtia, kuinka kaikki asiat täällä keskinäisovat. Mitään ei ole ilman toista. Vaikkapa vaatteet päälläsi. Kuka ne on tehnyt? Mitä materiaalia ne ovat, ja mitä kaikkea on tarvittu jotta vaatteen materiaalit ovat voineet ilmentyä? Ketä kaikkia voit kiittää niistä? Kun katsotaan tarpeeksi syvästi, koko maailmankaikkeus on osallistunut niiden tekemiseen. Maailmankaikkeus on järjestäytynyt tällä hetkellä juuri siten, että sinulla on juuri nämä vaatteet päälläsi. Jos yksikin välivaihe ketjusta otettaisiin pois, ei noita vaatteita olisi.




Jäteastia on iljettävä, kukat ovat kauniita; on yleinen ajatus että siinä on kaksi ihan eri asiaa. Muutamassa hetkessä osat ovat vaihtuneet, kukista tulee jätettä ja jätteestä kukkia. Ne keskinäisovat. Meistäkin tulee joku päivä jätettä, tai itse asiassa jatkuvasti ja joka päivä. Jäte on siis osa meitä.



Hengittäminen

Thich Nhat Hahn korostaa tietoista hengitystä, hän pitää sitä kaiken harjoituksen pohjana. Itsellenikin tämä on kaikkein tärkein harjoitus. Tämä harjoitus on hyvin yksinkertainen. Aina kun muistat, palauta tietoisuus hengitykseen ja sen tuomaan tunteeseen kehossa. Ihan koska tahansa. Tietoinen ja syvä hengitys on nautinnollista, puhdistavaa ja se tuo sinut tähän hetkeen. Palaat itseesi ajatustesi labyrintista. Jos ajatuksia on hankala pysäyttää, voi sisäämhengityksellä yksinkertaisesti ajatella sanaa 'sisään' ja uloshegityksellä sanaa 'ulos'. On mukava olla läsnä omassa kehossa ja tuntea joka ikinen solu, ja hengityksen parantava vaikutus.
"Hengitä, olet elossa!"


Viha, pelko ja muut epämiellyttävät tunteet

Näitähän meillä riittää. Tästäkin Thich Nhat Hahn kirjoittaa todella oivaltavasti ja kauniisti.
Hän vertaa meitä ja epämiellyttäviä tunteita äitiin ja pieneen vauvaan, joka on rauhaton. Omille tunteille ei voi sanoa, että ei teitä ole, te ette ole tärkeitä, te ette ole osa minua. Niitä ei voi myöskään yllyttää ja lietsoa, tai taistella vastaan. Tärkein on tunnustaa ja hyväksyä omat tunteensa ja tietoisen hengityksen avulla tarkkailla niitä ja rauhoitella ne, ei missään nimessä tukahduttaa tai kieltää. Aivan kuten äiti(tai isä!) rauhoittelee itkevää lasta; äidistä ja lapsesta tulee yhtä, he ovat symbioosissa. Samoin vihaisena ollessani olen vihani ja ymmärrän sen. Kun ymmärrän sen, voin hyväksyä sen ja antaa tunteen olla, mutta minun ei tarvitse toimia vihani mukaan. Viha on minussa ikään kuin jätettä, josta muuntuu jonkun ajan päästä jotain muuta. Tällainen harjoittelu saattaa aluksi tuntua vaikealta, mutta on erittäin tervehdyttävää. Olen itse kärsinyt lapsuus ja nuoruusikäni erilaisista peloista, ja ne kaikki ovat lähteneet, tai oikeammin muuntuneet joksikin muuksi näitten harjoitusten ansiosta. Tällä hetkellä olen todella kiitollinen peloilleni, sillä ne auttoivat minua todella paljon kasvamaan. Epämiellyttäviä tunteita on toki edelleen minussa, ja ne aina välillä tulevat esiin.. :)

Eräässä toisessa kirjassa (Martha Beck, Suunnista tähtien valossa) oli muuten tätä tukeva juttu : Munkeilla, jotka ovat vuosien ajan tarkkailleet pelkojaan myötätunnon näkökulmasta, on tutkimuksissa havaittu olevan aivoissa tavallista vahvempaa hermokudosta onnellisuuden kokemiseen liittyvillä alueilla. Eli myötätunto(myös itseä kohtaan) kannattaa!

Ensimmäinen Mysore-harjoitus!

Mikä Mysore?

Mysore- harjoitus on astangajoogassa tyypillinen harjoitusmuoto, joka poikkeaa tavallisesta ohjatusta tunnista sillä lailla, että jokainen tekee harjoitusta itsenäisesti ja ohjaaja käyskentelee joogaajien seassa ja ohjailee heitä, eli toisin sanoen käy korjailemassa virheasentoja, auttaa tarvittaessa asanassa, näyttää mallia tai muuten neuvoo. Mysore on saanut nimensä Etelä-Intian kaupungista Mysoresta, jossa astangajoogan perustaja Shri K. Pattabhi Jois opetti joogaa tällä tavalla.


Olen harrastanut joogaa nyt kolme vuotta, enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Astangaa aloitin harjoittelemaan puolitoista vuotta sitten. Olen tehnyt astangaharjoitusta kerran viikossa, eli en ole harjoitellut kovin intensiivisesti juuri joogaa ; tällä hetkellä tuntuu kivalta harjoitella erilaisia liikuntamuotoja kuten tanssia, jumppaa, lihaskuntoa, kävelyä, venyttelyä jne.

Mysore- tunti jännitti aluksi juuri sen takia, koska ajattelin että miten hitossa muistan kaikki asanat ulkoa(astangassa liikutaan hengityksen tahdissa virtaavasti asanasta toiseen) ja olo oli hieman epävarma. Mutta, yllättäen muistinkin melkein kaikki käymämme asanat ulkoa, ainoastaan joitain uusimpia käymiämme asanoita piti vähän kysellä naapurilta ja ohjaajalta. Ohjaaja sanoikin, että vaikka mieli ei muistaisi niin keho kyllä muistaa!

On mukavaa, että ohjaaja konkreettisesti ohjaa koskettamalla oikeaan asentoon, se opettaa paljon enemmän kuin pelkästään edestä näyttäminen tai sanalliset ohjeet. Lisäksi ohjaajani on todella hyvä hommassaan, hän on siis tamperelainen Maarit Saarinen, voin suositella lämpimästi, hän onhaa mm. työväenopiston kursseilla. Hän on todella positiivinen, kannustava ja hauska opettaja, ja jakaa mukavia filosofisia oppeja lähes joka tunnilla! Tunneilla painotetaan vahvasti myös oman kehon kuuntelua ja kunnioittamista, oikeita linjauksia, iloa harjoituksessa ja kevyesti tekemistä(vaikka harjoitus saattaa olla haastavakin).

Huomasin välillä harjoitusta tehdessäni, että kun harjoitusta tehtiin itsenäisesti, asanaan keskittyminen herpaantui välillä siten, että tuli pähkäiltyä päässä tietyssä asennossa aina että mikäs se seuraava olikaan. Kun joku ulkopuolinen ohjaa, tätä ongelmaa ei ole koska ei tarvitse muistaa itse, kuuntelee vaan ohjetta. Tässäkin varmaan kestää jonkin aikaa, että liikkeistä tulee automaatio. Ihanteellista olisi, jos joogatessa pääsisi tilaan, jossa on täysin keskittynyt tuntemaan harjoituksen tuoma tunne kehossa ja ajatuksia ei olisi.



Mutta aika hauskaa että nyt on tuo Mysore-kynnyskin tullut ylitettyä eikä sitä tarvitse enää jännittää! Haluan ehdottomasti harjoitella tällä tavalla jatkossakin.