Hei pääkoppa, kuka siellä?

Tässä tulee vähän pohdintaa tietoisuudesta ja jumaluudesta.

Useimmat pohtivat jossain vaiheessa elämästään seuraavanlaisia kysymyksiä : onko sielua olemassa, onko Jumalaa/korkeampaa todellisuutta olemassa, kuka minä olen jne. Yleensä päädytään joko ratkaisuun, että sielua tai Jumalaa ei ole, kaikki ajatukset ja tunteet ovat vaan solujen kemiaa eikä mitään muuta tai että Jumala ja sielu on olemassa. Usein tällöin ajatellaan, että jokaisella on erillinen sielu ja Jumala on joku taivaassa asustava henki tai voima, joka päättää kaikkien sielujen kohtalon. Tai jotain muuta sen kaltaista. Tällainen ajattelu saattaa tuoda mukanaan pelkoa ja epävarmaa odotusta ; mitä tapahtuu sitten, kun kuolen? Joudunko taivaaseen vai helvettiin, missä hahmossa mahdan syntyä uudestaan, mitä minun sielulleni käy?(Tai: Mitä tapahtuu vuonna 2012...??:))
Tämä käsitys liittyy myös siihen, että ihminen kuvittelee, että hänellä on pysyvä minuus.

Thich Nhat Hahn kirjoittaa kirjassan 'Ei kuolemaa ei pelkoa' tällaisesta asiasta (referoin vapaasti) :
Jos kynttilässä palaa liekki, onko se sama liekki vai eri liekki viiden minuutin päästä? Vastaus kuuluu : Se ei ole sama liekki eikä eri liekki. Liekki muuttuu koko ajan, liekin materiaali vaihtuu, mutta näennäisesti liekki on sama... tai, minä 5-vuotiaana ja minä nyt. Olenko sama vai eri? Soluni uudistuvat jatkuvasti, niitä syntyy ja kuolee, minuun tulee jatkuvasti lisää materiaa ja rakennusaineita ympäristöstäni, aivojeni rakenne muuttuu joka ikisestä kokemuksestani ja joka ikinen ruokapala jonka syön tulee olemaan jollain tavalla osa kehoani. Kehossani ei ole tällä hetkellä yhtään samaa atomia, joka minussa oli, kun olin viisi. Aika jännää.

Nyt kuitenkin, kun keskitän tietoisuuteni kehooni, voin tuntea kaikki solut. Voin tiedostaa sen, että olen kehossani. Hengitys kulkee sisään ja ulos, käsissäni ja jaloissani kiertää veri. Tiedän sen. Mutta kuka on se, joka tietää? Mielestäni tämä on erittäin mielenkiintoinen kysymys. Kun lapsi syntyy tähän maailmaan ja avaa silmänsä, kuka sieltä katselee?

Joku saattaa olla sitä mieltä, että maailmankaikkeudella ei voi olla tietoisuutta. Mutta eikö tämä ole selvä todistus siitä, että maailmankaikkeudella on tietoisuus?

Ensin täytyy oivaltaa, että emme ole erillisiä. Kaikki on virtaavaa energiaa ja täysin yhteydessä toisiinsa, niinkuin tiedemiehet nykyään tietävät. Jos luet tätä tekstiä, tämä muokkaa aivojasi. Ilma, jota hengität parhaillaan, menee keuhkoihisi, et voisi elää ilman ilmaa ympärilläsi. Ilma on elintärkeä osa ruumiisi elintoimintoja. Edellinen syömäsi ateria on kenties sulamassa vatsassasi parasta aikaa ja ruumiisi tekee töitä pilkkoen ravintoaineita joita se käyttää elääkseen jne. Itsestäänselviä asioita? Entä tämä : tietoisuutesi ; katselija, kuulija, tuntija, kokija tuon kaiken takana, se on maailmankaikkeuden tietoisuus. Juuri sillä perusteella, että sinä olet osa maailmankaikkeutta, etkä mikään erillään kelluva hahmo.

Eli, maailmankaikkeus tiedostaa itseään sinun kauttasi.

Onko mitään hienompaa kuin tiedostaa tämä asia? Ymmärtää, että on tosiasiassa osa maailmankaikkeutta, ja että oma tietoisuus on maailmankaikkeuden tietoisuutta? Ajattele luonnon ihmeitä. Jo yhden ainoan haavan paraneminen on sellaista insinöörityötä, jota yksikään ihminen ei osaisi mekaanisesti toteuttaa. Luonnossa on valtava määrä älykkyyttä, viisautta, ihmeellistä voimaa. Eläimet ovat tämän voiman kanssa symbioosissa, ja ihminenkin voisi olla, kunhan oivaltaa sen, että on osa sitä eikä siitä erillään. Järjellä ajattelu usein pilaa tämän yhteyden ja tulee näennäinen erillisyyden tunne.

Miten tämän sitten voi käytännössä kokea? Jokainen kokee jumalallisia hetkiä elämänsä aikana, ja ne ovat se asia, joka tekee elämästä elämisen arvoista. Kun kirjoitan tätä teksitä, maailmankaikkeus ilmentää itseään tällä tavalla "minun kauttani" ja koen nautintoa kirjoittamisesta, vaikken edes tiedä, lukeeko tätä tekstiä koskaan kukaan. Kun ihminen kuulee ihanaa musiikkia, soittaa soitinta, maalaa taulua, kävelee metsässä vailla ajatuksia, nauraa ääneen jne., (nykyään puhutaan paljon flow-tilasta)voi tuntea että on vahvassa yhteydessä tähän luovaan voimaan, ja maailmankaikkeus voi silloin vapaasti ilmentää itseään. Inspiraatio on juuri tätä( in spirit). Kun minulla on oikein hyvä draivi päällä vaikka maalaamisessa tai soittelussa, se sujuu ihan itsestään vailla ajatuksia tai ponnisteluja. Jos taas yrittää suorittaa jotain asiaa teknisesti ja pähkäilee ja analysoi, ei samanlaisia tuloksia synny. Kaikki tietävät tämän.



Loppuun vielä Eckhart Tollen hieno lausahdus:
Sinulla ei ole elämää, sinä olet elämä.

Luettavaa aiheesta:
Eckhart Tolle: Läsnäolon voima, Uusi maa, Tyyneys puhuu
Anthony De Mello: Havahtuminen
Thich Nhat Hahn: Ei kuolemaa, ei pelkoa

Sienimuhennosta

En ole kovin kummoinen kokki, ja tykkään yksinkertaisista ja nopeista, mutta herkullisista ja terveellisistä sapuskoista. Luulin ennen, että se oli mahdotonta ;)

Tänään söin ihanan syksyistä sienimuhennosta, puolukkasurvosta ja hapankaaliporkkanasalaattia sekä luomukananmunia.


Kuva ei ehkä ole kauhean mairittelevan näköinen, mutta maku oli suussa sulava!

Muhennos:

-Tämäs syksyn sieniä(itselläni suppilovahveroita)
-sipulia, valkosipulia
-tomaattia
-tuorechiliä

Paista ainekset kevyesti (luomu)voissa, mausta maun mukaan. Tämä ei mielestäni välttämättä kaipaisi muuta kuin suolaa, tällä kerralla käytin lisäksi luomucurryä(sonnetor ruohonjuuresta)

Kananmunat paistoin kanssa nopeasti heti perään, tykkään kananmunista jotka ovat päältä melkein raakoja. Maustoin suolalla ja heitin reippaalla kädellä pippuria sekä cayennea.

Hapankaalisalaatti:

Olen viime aikoina tehnyt usein tätä ison satsin jääkaappiin, koska maku on huumaavan herkullinen, omasta mielestäni! Eli ihan tavallista (luomu)hapankaalia kaupasta, sekoitettuna n. samaan määrään raastamaani porkkanaraastetta ja sekaan 1 sipuli, muutamia valkosipulinkynsiä ja mexican spice mixiä(myöskin sonnetorin) sekä chiliä tai cayennea. Isommassa törpössä ainekset mukavasti muhivat jääkaapissa ja mausta tulee todella voimakas, varsinkin jos laittaa paljon valkosipulia ja cayennea... ;) Mutta itse tykkään kovasti(herkullinen myös vaikka ruisleivän päällä).

Lisukkeena lautasella on myös vähän juustoa, ostan yleensä raakamaitoon tehtyjä juustoja, tällä kertaa oli jonkinlaista ranskalaista raakajuustoa ihan prismasta. Raakamaitoon tehdyistä juustoista saa paljon hyödyllisiä maitohappobakteereja, ja juustot mitä ostan ovat yleensä täysrasvaisia eikä niihin ole lisätty mitään ylimääräistä. Olen juustojen ystävä ja nykyään nuo perus juustot ei oikein enää maistu millekään kun on tottunut tuollaisiin "kunnon" juustoihin. Juuston tuoteselosteessa lukee usein, kun kyse on raakamaidosta.

Tykkään myös voimakkaista mauista ruoassani, kuten chili, valosipuli, hapankaali. Puolukkasurvos oli maustettu hunajalla, mikä toi kivaa pehmennystä voimakkaille mauille. Tuollaisten annosten jälkeen mukavasti oikein tuntee kun ruoka lähtee heti sulamaan vatsassa, sellainen kiva lämmin olo :) Luultavasti moni lapsi ei olisi ollut tästä ruoka-annoksesta kovin innoissaan.. Tuohon annokseeni olisi sopinut hyvin lisukkeeksi vielä joku villisalaatti, kuten muutama voikukanlehti!

Omituinen Höpöttäjä!

Eckhart Tolle puhuu monesti sisäisestä äänestä, joka selittää päämme sisällä kaikenlaista turhaa ja jonka vallassa useimmat ihmiset lähes jatkuvasti ovat.

Näin pitkästä aikaa tämän legendaarisen sketsin:




Tämä on kyllä ihan paras!! Oon ollut PPP-fani niin kauan kun muistan :) Itse asiassa tuossa sketsissä Pirkkis näyttää vähän Eckhart Tollelta.

Kenen sisällä asustaa omiituinen höpööttäjä??? ;)

Volgansieniteetä!

Sain vähän aikaa sitten volgansienivauvan(hih, ihana sana) foodit.fi foorumin kautta Annalta. Volgansieni on sellainen hiivasienibakteeriyhdyskuntahässäkkä, josta valmistetaan hapokasta, terveysvaikutuksia omaavaa juomaa, combuchaa. Täällä infoa juoman valmistuksesta.


Laitoin oman juomani käymään reilu viikko sitten jääkaapin yläpuoliseen kaappiin isoon lasikannuun, ja teenä käytin Forsmanin Keisarin Malja vihreää lehtiteetä(ajattelin ostaa jatkossa tähän tarkoitukseen jotain vielä laadukkaampaa luomuteetä, irtona). Minun oli juostava lähikauppaan hakemaan jopa valkoista sokeria( jota en ole käyttänyt yli vuoteen), sillä teen valmistus kuulemma onnistuu parhaiten juuri valkoisen sokerin avulla. Sokeri kuitenkin häviää juomasta 10 päivän käyttämisen jälkeen.

Minulla oli jotenkin mukavan ja hykerryttävän alkukantainen olo, kun kaapissani muhi lasipurkissa joku epämääräisen näköinen valkoinen klöntti kellertävässä liemessä. Uuden sienivauvan muodostumista oli mukava seurata. Ajattelin odottaa sen 10 päivää juoman valmistumista, mutta en malttanut enää odottaa vaan otin tänään sienen pois ja uusi tee on jo hautumassa, teen tällä kertaa vähän isomman satsin, 2 litraa kerralla. Jotta saa tarjota muillekin;) . Mutta tärkein homma : Volgansienitee on ihan mielettömän hyvää!! Hakkaa kaikki limpparit mennen tullen! Ainakin tämä ensimmäinen satsi oli todella herkkua ; makea, hapokas, raikas, hieman teemäinen, kupliva. Nam! Tämä on kyllä ihan meikäläisen juomaa.

Ohh, googlasin juuri ja huomasin, että Daniel Vitaliksen sivuilla on haastattelu jostain ukkelista joka valmistaa combuchaa vaahterasiirapin avulla villiyrtteihin. Yleinen käsityshän on, että juoma onnistuu kaikkein parhaiten teelehtien kanssa valkoisen sokerin avulla. Tuota täytyy kyllä joskus kokeilla!

Itserakkaus

Onko itserakkaus hyvä vai paha? Millä eri tavoilla ihminen rakastaa(tai ei rakasta) itseään?

Mielestäni itserakkautta on (ainakin) kahta erilaista.

Ensinnäkin, ihminen kantaa päässään tietynlaista kuvaa itsestään. Se kuva on tavallaan se, kenen kanssa ihminen on suhteessa keskenään ja kenen kanssa painiskellaan vähän väliä, eli suhde "itseen". Tämä kuva muuttuu jatkuvasti, siihen liitetään kaikenlaisia titteleitä, kenties kiinnostuksen kohteita, ominaisuuksia, elämäntarinaa jne. Ja mikä tärkeintä, tämä kuva on ihan erilainen kuin mitä muilla ihmisillä on sinusta. Jokaisella ihmisellä, kenet tunnet, on erilainen kuva sinusta. Ajattelepa jotain ystävääsi. Sinulla on kuvat päässäsi kaikista ihmisistä, kenet tunnet. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin jonkinlainen kuva itsestään, jota raahataan mukana tilanteesta toiseen. Ihminen on tiettävästi ainut eläin, jolla on tällainen käsitys itsestään. Kuinka todellinen tämä kuva on?

Pointtini taisi olla, että eräs itserakkauden muoto on rakastaa tätä kuvaa itsestään, ja ennen kaikkea sitä, miltä tämä kuva ihmisten silmissä näyttää. Jopa uhrataan sen edestä, että tämä kuva pysyy ehjänä ja hyvänä. Arkinen esimerkki : lähdet juhliin ja valitset kengät, jotka näyttävät jalassasi hyviltä, mutta ovat epämukavat. Olet siis valmis kärsimään sen edestä, miltä näytät muiden silmissä. (Mutta kauneuden edestä pitääkin kärsiä, vai..?;) ) Toinen hyvin yleinen ilmiö on se, että pidättäytyy tekemästä jotain, koska se hävettää. Vaikka se tuntuisi kuinka hyvältä. Hehe, tuttu juttu myös omassa elämässäni, tällaisiahan juttuja riittää varmasti kaikilla, varsinkin täällä Suomessa.. ;)

Toinen itserakkauden muoto on oikeastaan aika itsestäänselvä, mutta monella hukassa. Tällainen itserakkaus on sellaista, että rakastaa omaa olemustaan sellaisena kuin se on. Unohtaa sen kuvan jota kantaa mukanaan, ja on omassa kehossaan rakastaen ja eläen joka solussa. Ei ruoski itseään tai aseta inhottavia vaatimuksia, vaan arvostaa itseään osana maailmaa ja elämää. Se on ehkä vähän samanlaista kuin katselisi maisemaa luonnossa tai suurta puuta, tai lintua. Kunnioitus elämää ja omaa olemusta kohtaan, halu tehdä hyvää todelliselle itselle, mitä se sitten ikinä onkin. Käytännössä ehkä herkullinen, puhdas ravinto, nauru, hyvä seura, ilo ja riemu, tekemisen ilo, jne jne asiat, jotka tuottavat aitoa nautintoa. Sen oman kuvan kiillottamisen sijaan.

Onnellisimmillaan ihminen on silloin, kun hän unohtaa itsensä.

Ihka uusi blogi

Ihanaa, raikasta, kirpeää, aurinkoista syksyä! Mahtavaa aloittaa blogin pitäminen :) On ollut jo pidemmän aikaa mielessä tämä juttu mutta nyt sain sen viimein toteutettua, ja ajattelin aloittaa piirroksella. Piirtämistä olen harrastanut aina, tosin viime aikoina hyvin vähän ja nyt pitkästä aikaa viime viikolla iski tarve piirtää ja piirsin pari kuvaa.

Etelä-Afrikkalainen shamaani ; puuvärit ja tausta pastelliliidut