Tässä tulee vähän pohdintaa tietoisuudesta ja jumaluudesta.
Useimmat pohtivat jossain vaiheessa elämästään seuraavanlaisia kysymyksiä : onko sielua olemassa, onko Jumalaa/korkeampaa todellisuutta olemassa, kuka minä olen jne. Yleensä päädytään joko ratkaisuun, että sielua tai Jumalaa ei ole, kaikki ajatukset ja tunteet ovat vaan solujen kemiaa eikä mitään muuta tai että Jumala ja sielu on olemassa. Usein tällöin ajatellaan, että jokaisella on erillinen sielu ja Jumala on joku taivaassa asustava henki tai voima, joka päättää kaikkien sielujen kohtalon. Tai jotain muuta sen kaltaista. Tällainen ajattelu saattaa tuoda mukanaan pelkoa ja epävarmaa odotusta ; mitä tapahtuu sitten, kun kuolen? Joudunko taivaaseen vai helvettiin, missä hahmossa mahdan syntyä uudestaan, mitä minun sielulleni käy?(Tai: Mitä tapahtuu vuonna 2012...??:))
Tämä käsitys liittyy myös siihen, että ihminen kuvittelee, että hänellä on pysyvä minuus.
Thich Nhat Hahn kirjoittaa kirjassan 'Ei kuolemaa ei pelkoa' tällaisesta asiasta (referoin vapaasti) :
Jos kynttilässä palaa liekki, onko se sama liekki vai eri liekki viiden minuutin päästä? Vastaus kuuluu : Se ei ole sama liekki eikä eri liekki. Liekki muuttuu koko ajan, liekin materiaali vaihtuu, mutta näennäisesti liekki on sama... tai, minä 5-vuotiaana ja minä nyt. Olenko sama vai eri? Soluni uudistuvat jatkuvasti, niitä syntyy ja kuolee, minuun tulee jatkuvasti lisää materiaa ja rakennusaineita ympäristöstäni, aivojeni rakenne muuttuu joka ikisestä kokemuksestani ja joka ikinen ruokapala jonka syön tulee olemaan jollain tavalla osa kehoani. Kehossani ei ole tällä hetkellä yhtään samaa atomia, joka minussa oli, kun olin viisi. Aika jännää.
Nyt kuitenkin, kun keskitän tietoisuuteni kehooni, voin tuntea kaikki solut. Voin tiedostaa sen, että olen kehossani. Hengitys kulkee sisään ja ulos, käsissäni ja jaloissani kiertää veri. Tiedän sen. Mutta kuka on se, joka tietää? Mielestäni tämä on erittäin mielenkiintoinen kysymys. Kun lapsi syntyy tähän maailmaan ja avaa silmänsä, kuka sieltä katselee?
Joku saattaa olla sitä mieltä, että maailmankaikkeudella ei voi olla tietoisuutta. Mutta eikö tämä ole selvä todistus siitä, että maailmankaikkeudella on tietoisuus?
Ensin täytyy oivaltaa, että emme ole erillisiä. Kaikki on virtaavaa energiaa ja täysin yhteydessä toisiinsa, niinkuin tiedemiehet nykyään tietävät. Jos luet tätä tekstiä, tämä muokkaa aivojasi. Ilma, jota hengität parhaillaan, menee keuhkoihisi, et voisi elää ilman ilmaa ympärilläsi. Ilma on elintärkeä osa ruumiisi elintoimintoja. Edellinen syömäsi ateria on kenties sulamassa vatsassasi parasta aikaa ja ruumiisi tekee töitä pilkkoen ravintoaineita joita se käyttää elääkseen jne. Itsestäänselviä asioita? Entä tämä : tietoisuutesi ; katselija, kuulija, tuntija, kokija tuon kaiken takana, se on maailmankaikkeuden tietoisuus. Juuri sillä perusteella, että sinä olet osa maailmankaikkeutta, etkä mikään erillään kelluva hahmo.
Eli, maailmankaikkeus tiedostaa itseään sinun kauttasi.
Onko mitään hienompaa kuin tiedostaa tämä asia? Ymmärtää, että on tosiasiassa osa maailmankaikkeutta, ja että oma tietoisuus on maailmankaikkeuden tietoisuutta? Ajattele luonnon ihmeitä. Jo yhden ainoan haavan paraneminen on sellaista insinöörityötä, jota yksikään ihminen ei osaisi mekaanisesti toteuttaa. Luonnossa on valtava määrä älykkyyttä, viisautta, ihmeellistä voimaa. Eläimet ovat tämän voiman kanssa symbioosissa, ja ihminenkin voisi olla, kunhan oivaltaa sen, että on osa sitä eikä siitä erillään. Järjellä ajattelu usein pilaa tämän yhteyden ja tulee näennäinen erillisyyden tunne.
Miten tämän sitten voi käytännössä kokea? Jokainen kokee jumalallisia hetkiä elämänsä aikana, ja ne ovat se asia, joka tekee elämästä elämisen arvoista. Kun kirjoitan tätä teksitä, maailmankaikkeus ilmentää itseään tällä tavalla "minun kauttani" ja koen nautintoa kirjoittamisesta, vaikken edes tiedä, lukeeko tätä tekstiä koskaan kukaan. Kun ihminen kuulee ihanaa musiikkia, soittaa soitinta, maalaa taulua, kävelee metsässä vailla ajatuksia, nauraa ääneen jne., (nykyään puhutaan paljon flow-tilasta)voi tuntea että on vahvassa yhteydessä tähän luovaan voimaan, ja maailmankaikkeus voi silloin vapaasti ilmentää itseään. Inspiraatio on juuri tätä( in spirit). Kun minulla on oikein hyvä draivi päällä vaikka maalaamisessa tai soittelussa, se sujuu ihan itsestään vailla ajatuksia tai ponnisteluja. Jos taas yrittää suorittaa jotain asiaa teknisesti ja pähkäilee ja analysoi, ei samanlaisia tuloksia synny. Kaikki tietävät tämän.
Loppuun vielä Eckhart Tollen hieno lausahdus:
Sinulla ei ole elämää, sinä olet elämä.
Luettavaa aiheesta:
Eckhart Tolle: Läsnäolon voima, Uusi maa, Tyyneys puhuu
Anthony De Mello: Havahtuminen
Thich Nhat Hahn: Ei kuolemaa, ei pelkoa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti