Queen - Innuendo

"Through the sorrow all through our splendour
Don't take offence at my innuendo
You can be anything you want to be
Just turn yourself into anything you think that you could ever be
Be free with your tempo be free be free
Surrender your ego be free be free to yourself"

Kauas katsominen

Kun ihmiset kävelevät kadulla, mihin he kiinnittävät katseensa? Kun seuraavan kerran olet kävelemässä jossain, tiedosta, mihin katsot. Katsotko kenties maahan? Aika moni tekee niin.

Myös arkipäivän askareissa katsotaan lähelle. Kenties tietokoneen ruutua. Tai telkkaria. Tai ollaan niin paljon sisätiloissa että ei ole edes mahdollista katsoa kovin kauas, ellei satu olemaan suuria ikkunoita. Mitä tästä seuraa?

Luin joskus jostain, että ihmisen sielu käpertyy kasaan jos katsoo liikaa lähelle. Aika kuvaavaa. Kaikki tietävät, miten hienoa on tuijottaa kirkkaalle tähtitaivaalle, tai katsoa huikeaa maisemaa joka jatkuu silmänkantamattomiin.

Harjoitus: Kiinnitä mahdollisimman usein katseesi kaukaisuuteen. Tarkkaile taivaanrantaa, sitä kohtaa jossa taivas ja maa kohtaavat, katso niin kauas kuin silmäsi näkevät. Esimerkiksi kadulla kävellessäsi kiinnitä huomiota siihen, mihin kiinnität katseesi. Yritä avartaa katsettasi ja näkymääsi. Kun näet puun, anna katseesi vaeltaa puun runkoa pitkin latvaan asti. Tarkkaile mitä tapahtuu. Tunne kuinka myös mielesi avartuu visiosi myötä. Huom! Tässä saattaa aluksi ehkä käydä sillälailla, että kun tuijottelet puun latvoja kävellessäsi, törmäätkin vastaantulevaan ihmiseen... :) joten jalat maahan! Ajan myötä näkökyky kehittyy. (Itse olen "kärsinyt" hajamielisyydestä pienen ikäni. Sekä täydellisestä suuntavaiston puutteesta. Kauas katsominen jollain kummalla tavalla auttaa minua myös hahmottamaan suuntia.)


Kuva täältä http://www.allcountries.org/photos/finland/finland_photos_82.html

Pimeää ainetta, uusia lajeja ja jotain kummallista

Nämä hajanaiset poiminnat on napattu uusimmasta Tiedelehdestä(12/2010). Tykkään lueskella kyseistä lehteä koska on kivaa olla perillä tiedemaailman uusista löydöistä ja havainnoista.

Pimeä aine

Tästä olen aiemminkin lueskellut ja katsellut muistaakseni jotain dokumentteja. Salaperäistä pimeää ainetta on maailmankaikkeudesta 95%, josta on pimeää energiaa 72% ja pimeää ainetta 23%. Tavallista ainetta on siis vain 5%. Pimeä aine ei reagoi tavallisen aineen kanssa kuin ainoastaan gravitaation kautta, ja sitä on erittäin vaikea havaita. "Tyypillisissä galakseissa on kymmenen kertaa enemmän pimeää ainetta kuin näkyvää ainetta. On myös löydetty galakseja, joissa pimeää ainetta on tuhatkertainen määrä." Pimeää ainetta on määritelty olevan sekä kuumaa että kylmää sen mukaan miten nopeasti hiukkaset liikkuvat. Kuumat hiukkaset liikkuvat lähes valon nopeudella kun taas kylmät liikkuvat hyvin hitaasti. Esimerkiksi yksi jo löydetty kuuma eli erittäin nopeasti liikkuva pimeä hiukkanen on neutriino. Neutriinot eivät siis ole tavallisen aineen kanssa vuorovaikutuksessa muuta kuin gravitaation kautta. Jokaisen ihmisen läpi kulkee 50 biljoonaa neutriinoa sekunnissa.

Antibiootit ja karja

"Puolet maailmassa valmistettavista antibiooteista syötetään karjalle, usein osana niiden tavallista ruokintaa." Suora lainaus lihansyöntiä käsittelevästä artikkelista, ei siitä sen enempää.

Luonnon monimuotoisuus

Muistutuksena, että vaikka lajeja kuolee jatkuvasti sukupuuttoon ja luonnon monimuotoisuus on uhattuna, silti ihminen ei ole vielä läheskään selvillä luonnon lajeista ja uskomattomasta monimuotoisuudesta. Viime lokakuussa kymmenvuotinen Census of Marine Life- hanke juhli raporttinsa valmistumista. Hanke oli siis maailman suurin tutkimusprojekti, joka on koskaan toteutettu tarkoituksena kartoittaa maailman merien asukkaita. Hankkeen aikana toistaiseksi on kartoitettu 250 000 lajia, joista 5000 on tieteelle uusia. Tutkijat ovat yhtä mieltä, että tämä on vasta pinnan raapaisu merielämän monimuotoisuudesta. Lisätän vielä eri lähteestä lukemani tieto, että esimerkiksi Amazonilta löydetään uusi laji joka kolmas päivä.

Kanin maitoa

"Pharmingin siirtogeeniset* kanit lypsävät C1-estäjää, jolla hoidetaan harvinaista turvotustautia-- Yhtiön mukaan maidon saa kerätyksi pienellä lypsykoneella, jonka imuosat kiinnitetään kanin nisiin.--Jos yksi kani lypsää vuodessa noin kymmenen litraa maitoa ja suunnitelmissa on tuhannen kanin farmi, alkaa kallisarvoisen proteiinilääkkeen tuottaminen kaneissa kuulostaa jo hyvinkin kannattavalta. Itse asiassa jopa lääkemaitoia tuottavia hiiriä on kehitetty."
Huh.

*Siirtogeeninen tarkoittaa, että eläimen perimään on siirretty jostain toisesta lajista peräisin oleva geeni

Ketku simpanssi

Furuvkin eläintarhassa asui simpanssi nimeltään Santino, joka aikuistuttuaan tuli aggressiiviseksi ; se alkoi heitellä vierailijoita kivillä. Eläintarhassa ihmeteltiin, mistä simpanssi sai kiviä, sillä niitä ei ollut alueella jolla apinat asuivat. Sitä tarkkailtiin, ja paljastui, että joka aamu ensimmäiseksi se lähti keräilemään kiviä lammikosta ja järjesteli ne kasoihin odottamaan kello yhdentoista esitystä...

Kesän tuoksu

Mulla on viime kesältä vielä jäljellä aika paljon keräämiäni ja kuivattamiani villiyrttejä. Keitin pakuriteetä ja laitoin sinne sekaan pitkästä aikaa viinimarjapensaan lehtiä. Kesällä niitä tuli vedettyä paljon ihan puskasta suoraan aika runsaasti. Nyt sitten kun ne muhi tuolla teemukissa, tuoksu oli huumaava. Ihanan raikas, pirteä.. jotenkin tuoksu oli samanlainen kuin ihan alkukesästä. Nam!! Mitä ihaninta aromaterapiaa pakkaspäivänä. Teen maku oli myös herkullinen. Samaan aikaan söin sitten jouluista raakasuklaata, jota olin maustanut kardemummalla, neilikalla ja kanelilla... ensin haukataan vähän joulun makuja ja tuoksuja, ja sitten maistellaan tuoretta elämäntäyteistä kesää... tällaisia pieniä nautintoja...

Kohtaaminen

Olin viikonloppuna paikallisbussissa menossa kaverin luo. Keskustorin kohdalla näin ikkunasta hauskan näköisen vanhan papparaisen. Sillä oli valkoinen parta ja valkoinen tukka, ja oli tosi ilonen ja hyvästeli siinä bussin ulkopuolella ystäväänsä. Se tuli sitten bussiin se pappa ja istui mun viereen. Se alkoi samantien juttelemaan ja esittelemään, mitä oli ostanut torilta vaimolle viemiseksi. Juteltiin siitä jotain kunnes se kertoi että oli käynyt taidemuseossa, ja oli ihan liikuttunut taidenäyttelystä. Harrastaa kuulemma itsekin maalausta. Alettiin puhua vähän henkevämpiä asioita taiteesta ja miten ihmiset ilmaisee itseään eri tavoilla. Se siinä päivitteli että on harmistunut kun oli kaverinsa kanssa ainoat jotka olivat museossa. Ja kertoi, että taidetta katsellessa tulee ihan henkisiä kokemuksia. Ja sehän riemastui kun tuli ilmi, että minäkin harrastan piirustusta ja maalausta, ja meillä oli oikesti tosi hauskat 15 minuuttia kun puhuttiin kaikenlaista syvällistä. Se jopa sanoi että oli ihan ihme että törmäsi minuun ihan sattumalta täällä bussissa, ja puhui kaikesta sielujen sympatioista :D Mutta no, oli se pappa ehkä hieman juovuksissa. Mutta oli se silti ihmeellinen juttu. Kun joskus nuorempana olisin saattanut vaan torjua tuollaisen kohtaamisen ja vastailla papalle vaan että "ahaa", "joo", ja vähän hymyillä kohteliaisuutta mutta muuten vaan torjua koko ihmisen. Ajatella, millaisia tilaisuuksia menee ohi koko ajan.

!!

Miten saattoi käydä nyt sillä tavalla, että uuden kotini viereisessä talossa sattuu sijaitsemaan tällainen paikka ?? Huomasin kirjaston seinällä julisteen moisesta paikasta ja kiinnostuin, kun huomasin että siellä järjestetään mm. meditaatiokursseja. Ja paikka sattuikin olemaan ihan naapurissa! Juuri nyt?? Itekkin alan kyllä uskomaan näihin ihmejuttuihin kun koko ajan jotain yhteensattumia putkahtelee. Kivaa!

Kuka määrittelee minut?

Mistä asioista koostuu ihmisen käsitys itsestä? Olenko tällainen koska mulla on tietyt geenit, tietty ympäristö, tietyt kokemukset? Mistä mun ominaisuudet tulee?

Jos kuulen kehuja, olen tyytyväinen, tunnen itseni hyväksi; ajattelen että olen hyvä. Sitten joku sanookin että olen saamaton ja laiska, ajattelen että hitsit, en olekaan hyvä. Joku on kenties puhunut musta pahaa selän takana ja tulee paha mieli. Voi voi, olenko nyt huono ihminen. Sitten ajatellaan kamalia ajatuksia siitä toisesta. Se on ihan luuseri ja taatusti vaan kateellinen. Öö..

Ihan oikeasti asia on sillä lailla.. että kukaan ei voi määritellä minua. Ainostaan minä itse voin määritellä itseni. Se mitä minä ajattelen itsestäni, sellainen olen. Jos itsetunto on jatkuvasti sen varassa, että peilaa sitä jostain ulkopuolelta, on tosi heikoilla jäillä. Sitä on riippuvainen toisten käsityksistä itsestä. Se on sellaista haamuelämää. Odotetaan toisilta vahvistusta ja kannustusta, todistuksia siitä että minä olen hyvä. Vain minä itse voin määritellä itseni! Jos tunnen itseni epävarmaksi ja pelokkaaksi, olen sitä. "Olen nyt vaan aina ollut tällainen". Se on vaan päänsisäinen juttu.

Kuka tahansa pystyy muuttamaan ajatukset erilaisiksi. Jos siis haluaa.

Jos lapsesta saakka on kuullut että on tietynlainen, on itse tiedostamattaan vahvistanut tuota ominaisuutta uskomalla siihen. Älä enää usko siihen, jos et tunne että tuo ominaisuus on tarpeellinen. Tai paremminkin, minkä ominaisuuden haluat siihen tilalle? Valitse se ja ala uskoa siihen. Ei ole tarpeen yrittää taistella mitään vastaan, vaan muuttaa vaan omia ajatuksia siten että ne palvelevat itseä ja muita.

Kukaan ei siis voi määritellä minua, en vaadi keneltäkään mitään pönkitystä omalle minäkäsitykselleni. En vaadi keneltäkään mitään. Olen ihan vapaa! Ihan mahtava homma. Minä määrittelen itse oman arvoni ja tiedän mitä olen ilman, että muut vahvistavat sen joko hyväksi tai huonoksi. Valitsen myös omat tunteeni. "Sen mitä ajattelin eilen, sellaisia ovat tunteeni tänään".

Samalla tavalla toisinpäin. Minä en voi määritellä ketään toista. Minä en voi lyödä leimaa toisen ihmisen otsaan ja sanoa "hän on tuollainen". Sillä hetkellä minä vaan määrittelen itseni ja vahvistan sitä puolta itsessäni. Jos arvostelen toista jostain, ihan mistä tahansa, vahvistan sitä puolta itsessäni ja samalla määrittelen itseni arvostelevaksi ihmiseksi.

Avainasioita omien ajatusten ja tunteiden hallintaan:

-Meditaatio. Erittäin tärkeä homma, eikä sitä voi edes oikein selittää miksi se on niin tärkeää. Se täytyy vain kokea. Vähintään kymmenen minuuttia päivässä hiljentyminen tekemättä mitään hiljaisuudessa, tekniikoita löytyy joka lähtöön. Riittää että vaan istuu ja on.

-Päätös ja tieto siitä mitä haluan olla. Sitten vaan usko siihen, että olen se jo. Usko siihen, että minulla on kaikki tarpeellinen tässä. Olen täysi ja täydellinen. Vaikka tilanteet muuttuvat, olen silti ihan täydellinen ja minulla on kaikki.

-Antautuminen. Ei vaatimuksia elämältä, toisilta ihmisiltä, tilanteilta. Hyväksyminen ja sen asian näkeminen, että kaikki on täydellistä. Antaa asioiden virrata. Ihan kuin itsestään.

-Toiminta. Nauttiminen siitä kun huomaa että automaattisesti alkaa tehdä mieli puuhata ja toteuttaa sellaisia asioita, jotka sopivat "uuteen minuuteen". Vanhoja tottumiksia jää pois automaattisesti, ilman pakotusta.

-Intuition kuunteleminen. Tämä on tärkeää. Sisäinen ääni, sisäinen johdatus, sisäinen tieto, että jotain pitää tehdä(tai ei pidä tehdä). Intuitio saattaa olla aluksi piilossa, mutta se vahvistuu, mitä enemmän sitä kuuntelee. Intuitiossa ei aina välttämättä ole järkeä. Tai itse asiassa useimmiten ei ole. Jos koskaan.


Sitten vielä. Puhun itsensä määrittelemisestä. Mutta kaikissa meissä on syvin olemus, jota kukaan ei voi määritellä, ei edes itse. Voin oikeastaan määritellä vain sen syvimmän olemukseni "asusteen". Eli ulkonäköni, ajatukseni, tunteeni, luonteenpiirteeni jne(jotka muuttvat jatkuvasti), mutta tämä syvin näkymätön olemus on se tärkein voima tässä asiassa. Jos sen tajuaa, että se on ihan suunnattoman voimakas, ja yhteydessä kaikkeen maailmankaikkeuden voimaan ja universaaliin älyyn.. niin tajuaa oman todellisen voimansa.

Loppukevennys. :)

Keinuminen

..on hauskaa, riemukasta ja vapauttavaa. Oon tässä muutamana päivänä kävelyllä käydessä pysähtynyt yhteen leikkipuistoon, jossa on sopivan iso keinu jossa minäkin mahdun pitkien koipieni kanssa keinumaan. On vaan tullut suuri houkutus keinua kohtaan kun oon kulkenut ohi, ja mikäs siinä sitten. Sitten kumminkin on pieni nolouden tunne, että jos joku näkee.. ;)

Miksei aikuisillekin rakenneta sopivia leikkipuistoja? Miksi ajatellaan, että julkinen hauskuutus on pelkästään lasten etuoikeus? Aatella, ihanat isot keinut, kiipeilyteline, iso liukumäki.. no, hiekkalaatikkoa ei ehkä tarviis.. olispa hauskaa. Olisin siellä joka päivä.

Joskus vielä rakennan pihaani ison keinun, jos joskus omaa pihaa on. Ja ehkä myös pienen, jos tarvetta on. Keinumisen pitäisi olla jokaisen ihmisen perusoikeus. Piste. :) :)

Marraskuu

Yhtäkkiä asioita alkaa tapahtua, muutoksia ja repimistä pois jostain, kohdusta tai lämpimästä sängystä. Sitä on ihan sekaisin, ja miettii kaikenlaista ; mikä on oma elämäntehtävä, mikä on mun tarkoitus. Marraskuu on pimeyttä, tuulta, sadetta, synkkää. Sotkua ja sekamelskaa, sekä psyykkistä että fyysistä. Itkua ja naurua, riipivää tuskaa ja helpotusta. Pakkaamista. Ajelua ruttanalla edestakasin uuden ja vanhan kodin väliä.

Jotenkin silti.. tällainen kasvattaa ihan valtavasti. Tässä viimeisen kuukauden aikana jotain on ohjelmoitu uusiksi aika radikaalisti..

Ensisijainen ja toissijainen tarkoitus

Olen vihdoin oivaltanut mikä on elämäni tärkein ja arvokkain tehtävä. Ei enää tarvitse pohtia että mikä on mun kohtalo tai että mitä haluan tehdä työkseni. Tärkein, aina kaikkein tärkein asia on olla läsnä ja tietoinen siellä missä olen. Hengittää tietoisesti nyt, tuntea kehon elävyys, näpytellä tässä näitä nappuloita. Arvostaa käsillä olevaa hetkeä ja antaa sille koko huomioni nyt. Muu tapahtuu sitten itsestään, jos tapahtuu. Se on toissijaista. Ensisijaista on tämä näin. Ja jos unohdan, ajatukset valtaa tietoisuuden, jos ikävä ja murhe yllättää, muistan taas että ainiin... taaskin voin olla läsnä. Hengitys,.. aah, happea. Aah, koira nukkuu ja tuhisee. Keho on ihan elossa ja ulkoa kuuluu huminaa. Voin aina valita läsnäolon, tai sitten voin taas jumiutua mielen syövereihin ja liittää ajatuksia toisiinsa ja odottaa tulevaa peläten tai innokkaana tai murehtia menneitä, sekin sopii, mutta kaikkein tärkein päämäärä, kohtalo ja tehtävä on kuitenkin olla läsnä, hereillä ja tietoinen. Silloin tajuaa miten ne asiat ihan oikeasti ovat.

Oikeastaan, ennen tätä marraskuun murhe-episodia, mulla oli aika paljon kaikenlaisia unelmia. Nyt tietoisuus samastuu murheeseen (aina kun unohdan läsnäolon), mutta luulen että sieltä pilkottaa jo jotain muuta. Antaa unelmien tulla, on hienoa unelmoida ja olla inspiroitunut ja toteuttaa asioita. Mutta se on toissijaista. Tärkeintä on aina tämä.

Ja Ismoa lopuksi, aika osuva. Ja mahtavat nuket tuossa videossa!

Lapsella on sata kieltä

Lapsi
on tehty sadasta.
Lapsella on
sata kieltä
sata kättä
sata ajatusta
sata tapaa pohtia
leikkiä ja puhua
sata aina sata
tapaa kuunnella
ihastella rakastaa
sata iloa
laulaa ja ymmärtää
sata maailmaa
valloittaa
sata maailmaa
tutkia
sata maailmaa
uneksia.
Lapsella on
sata kieltä
(ja taas sata sata sata)
mutta häneltä ryöstetään niistä yhdeksänkymmentäyhdeksän.
Koulu ja kulttuuri
erottavat lapsen pään muusta kehosta.
Lapselle sanotaan:
ajattele ilman käsiä
toimi ilman päätä
kuuntele, äläkä puhu
ymmärrä ilman iloa
rakasta ja ihmettele
vain pääsiäisenä ja jouluna.
Lapselle kerrotaan:
löydä jo valmis maailma
ja sadasta
häneltä ryöstetään yhdeksänkymmentäyhdeksän.
Lapselle kerrotaan:
työ ja leikki
todellisuus ja mielikuvitus
tiede ja kuvittelu
taivas ja maa
järki ja tunne
ovat asioita
jotka eivät kuulu yhteen.
Niin lapselle kerrotaan
ettei sataa ole.
Mutta lapsi sanoo:
En usko. Sata on.

Loris Malaguzzi

Ajatuksia tänään

Thich Nhat Hahn kirjoittaa kirjassaan Rauha on jokainen askel mm. isosta minästä ja pienestä minästä.
Kirjoitan omia ajatuksiani ja oivalluksiani kirjan pohjalta.

Pieni minä on meillä monilla usein pääosassa. Minun kehoni, omaisuuteni, etuni, jne. Mutta entä suuri minä? Jos minun sydämeni ei lyö enää, minun kehostani lakkaa elämä. Jos keuhkoni lakkaavat toimimasta, enkä pysty hengittämään, sama juttu. Tämä on itsestäänselvää. Itsestäänselvää on myös seuraava : Jos aurinko lakkaa paistamasta, elämä maapallolla loppuu. Jos metsät häviävät, ilmaan ei tule tarpeeksi happea hengittää. Thich Nhat Hahn vertaa aurinkoa sydämeemme ja metsiä keuhkoihimme. Tarvitsen ympärilläniolevaa ilmaa elääkseni. Jos vahingoitan tuota ilmaa, vahingoitan itseäni.


Toiset ihmiset

Ihmiset usein ärsyyntyvät toisten ihmisten sanoista ja teoista. Toisia on helppo tuomita, haukkua tai jopa vihata. Entä ilmiöt kuten sade, maanjäristys tai tulva? Varsinkin pikkulapset saattavat kiukutella vesisateelle tai vaikka polkupyörälle. Miksi toisen ihmisen käyttäytyminen on eri asia kuin esimerkiksi epäonnistunut salaatinistutus? Harva puutarhuri suuttuu salaatilleen, jos se ei kasva oikein. Jos olosuhteet ovat sellaisia kuin ovat, asiat tapahtuvat niiden mukaan. Ymmärrys on avain rakkaudelle ja rakentavalla toiminnalle. Jos ihminen katsoo jotain asiaa todella syvästi, hän ymmärtää eikä voi vihata.


Keskinäisoleminen

Aika hieno tiedostaa ja pohtia, kuinka kaikki asiat täällä keskinäisovat. Mitään ei ole ilman toista. Vaikkapa vaatteet päälläsi. Kuka ne on tehnyt? Mitä materiaalia ne ovat, ja mitä kaikkea on tarvittu jotta vaatteen materiaalit ovat voineet ilmentyä? Ketä kaikkia voit kiittää niistä? Kun katsotaan tarpeeksi syvästi, koko maailmankaikkeus on osallistunut niiden tekemiseen. Maailmankaikkeus on järjestäytynyt tällä hetkellä juuri siten, että sinulla on juuri nämä vaatteet päälläsi. Jos yksikin välivaihe ketjusta otettaisiin pois, ei noita vaatteita olisi.




Jäteastia on iljettävä, kukat ovat kauniita; on yleinen ajatus että siinä on kaksi ihan eri asiaa. Muutamassa hetkessä osat ovat vaihtuneet, kukista tulee jätettä ja jätteestä kukkia. Ne keskinäisovat. Meistäkin tulee joku päivä jätettä, tai itse asiassa jatkuvasti ja joka päivä. Jäte on siis osa meitä.



Hengittäminen

Thich Nhat Hahn korostaa tietoista hengitystä, hän pitää sitä kaiken harjoituksen pohjana. Itsellenikin tämä on kaikkein tärkein harjoitus. Tämä harjoitus on hyvin yksinkertainen. Aina kun muistat, palauta tietoisuus hengitykseen ja sen tuomaan tunteeseen kehossa. Ihan koska tahansa. Tietoinen ja syvä hengitys on nautinnollista, puhdistavaa ja se tuo sinut tähän hetkeen. Palaat itseesi ajatustesi labyrintista. Jos ajatuksia on hankala pysäyttää, voi sisäämhengityksellä yksinkertaisesti ajatella sanaa 'sisään' ja uloshegityksellä sanaa 'ulos'. On mukava olla läsnä omassa kehossa ja tuntea joka ikinen solu, ja hengityksen parantava vaikutus.
"Hengitä, olet elossa!"


Viha, pelko ja muut epämiellyttävät tunteet

Näitähän meillä riittää. Tästäkin Thich Nhat Hahn kirjoittaa todella oivaltavasti ja kauniisti.
Hän vertaa meitä ja epämiellyttäviä tunteita äitiin ja pieneen vauvaan, joka on rauhaton. Omille tunteille ei voi sanoa, että ei teitä ole, te ette ole tärkeitä, te ette ole osa minua. Niitä ei voi myöskään yllyttää ja lietsoa, tai taistella vastaan. Tärkein on tunnustaa ja hyväksyä omat tunteensa ja tietoisen hengityksen avulla tarkkailla niitä ja rauhoitella ne, ei missään nimessä tukahduttaa tai kieltää. Aivan kuten äiti(tai isä!) rauhoittelee itkevää lasta; äidistä ja lapsesta tulee yhtä, he ovat symbioosissa. Samoin vihaisena ollessani olen vihani ja ymmärrän sen. Kun ymmärrän sen, voin hyväksyä sen ja antaa tunteen olla, mutta minun ei tarvitse toimia vihani mukaan. Viha on minussa ikään kuin jätettä, josta muuntuu jonkun ajan päästä jotain muuta. Tällainen harjoittelu saattaa aluksi tuntua vaikealta, mutta on erittäin tervehdyttävää. Olen itse kärsinyt lapsuus ja nuoruusikäni erilaisista peloista, ja ne kaikki ovat lähteneet, tai oikeammin muuntuneet joksikin muuksi näitten harjoitusten ansiosta. Tällä hetkellä olen todella kiitollinen peloilleni, sillä ne auttoivat minua todella paljon kasvamaan. Epämiellyttäviä tunteita on toki edelleen minussa, ja ne aina välillä tulevat esiin.. :)

Eräässä toisessa kirjassa (Martha Beck, Suunnista tähtien valossa) oli muuten tätä tukeva juttu : Munkeilla, jotka ovat vuosien ajan tarkkailleet pelkojaan myötätunnon näkökulmasta, on tutkimuksissa havaittu olevan aivoissa tavallista vahvempaa hermokudosta onnellisuuden kokemiseen liittyvillä alueilla. Eli myötätunto(myös itseä kohtaan) kannattaa!

Ensimmäinen Mysore-harjoitus!

Mikä Mysore?

Mysore- harjoitus on astangajoogassa tyypillinen harjoitusmuoto, joka poikkeaa tavallisesta ohjatusta tunnista sillä lailla, että jokainen tekee harjoitusta itsenäisesti ja ohjaaja käyskentelee joogaajien seassa ja ohjailee heitä, eli toisin sanoen käy korjailemassa virheasentoja, auttaa tarvittaessa asanassa, näyttää mallia tai muuten neuvoo. Mysore on saanut nimensä Etelä-Intian kaupungista Mysoresta, jossa astangajoogan perustaja Shri K. Pattabhi Jois opetti joogaa tällä tavalla.


Olen harrastanut joogaa nyt kolme vuotta, enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Astangaa aloitin harjoittelemaan puolitoista vuotta sitten. Olen tehnyt astangaharjoitusta kerran viikossa, eli en ole harjoitellut kovin intensiivisesti juuri joogaa ; tällä hetkellä tuntuu kivalta harjoitella erilaisia liikuntamuotoja kuten tanssia, jumppaa, lihaskuntoa, kävelyä, venyttelyä jne.

Mysore- tunti jännitti aluksi juuri sen takia, koska ajattelin että miten hitossa muistan kaikki asanat ulkoa(astangassa liikutaan hengityksen tahdissa virtaavasti asanasta toiseen) ja olo oli hieman epävarma. Mutta, yllättäen muistinkin melkein kaikki käymämme asanat ulkoa, ainoastaan joitain uusimpia käymiämme asanoita piti vähän kysellä naapurilta ja ohjaajalta. Ohjaaja sanoikin, että vaikka mieli ei muistaisi niin keho kyllä muistaa!

On mukavaa, että ohjaaja konkreettisesti ohjaa koskettamalla oikeaan asentoon, se opettaa paljon enemmän kuin pelkästään edestä näyttäminen tai sanalliset ohjeet. Lisäksi ohjaajani on todella hyvä hommassaan, hän on siis tamperelainen Maarit Saarinen, voin suositella lämpimästi, hän onhaa mm. työväenopiston kursseilla. Hän on todella positiivinen, kannustava ja hauska opettaja, ja jakaa mukavia filosofisia oppeja lähes joka tunnilla! Tunneilla painotetaan vahvasti myös oman kehon kuuntelua ja kunnioittamista, oikeita linjauksia, iloa harjoituksessa ja kevyesti tekemistä(vaikka harjoitus saattaa olla haastavakin).

Huomasin välillä harjoitusta tehdessäni, että kun harjoitusta tehtiin itsenäisesti, asanaan keskittyminen herpaantui välillä siten, että tuli pähkäiltyä päässä tietyssä asennossa aina että mikäs se seuraava olikaan. Kun joku ulkopuolinen ohjaa, tätä ongelmaa ei ole koska ei tarvitse muistaa itse, kuuntelee vaan ohjetta. Tässäkin varmaan kestää jonkin aikaa, että liikkeistä tulee automaatio. Ihanteellista olisi, jos joogatessa pääsisi tilaan, jossa on täysin keskittynyt tuntemaan harjoituksen tuoma tunne kehossa ja ajatuksia ei olisi.



Mutta aika hauskaa että nyt on tuo Mysore-kynnyskin tullut ylitettyä eikä sitä tarvitse enää jännittää! Haluan ehdottomasti harjoitella tällä tavalla jatkossakin.

Smile is the prettiest thing you can wear

Niin. Mielestäni ihminen on kauneimmillaan nauraessaan ja hymyillessään. Olen monesti pohtinut naurua. Kuinka hieno asia se on. Aina, kun ihminen nauraa, hän on valaistunut, tietoinen ja täysin läsnä. Vaikka nauru kestäisi vain sekunnin.

On tutkittu, että jo pelkkä hymyily ilman varsinaista ilon tunnetta rentouttaa hermojärjestelmäämme. Ja jopa nauravien kasvojen ajattelu saa omat kasvolihakset tiedostamatta liikkumaan hymyn suuntaan. Jos ottaa tavaksi hymyillä yksinollessaankin, alkaa mieli automaattisesti olla iloisempi. Kahden minuutin kunnon nauru vastaa 45 minuutin rentoutusta.

Eräs jooganopettajani sanoi kerran, että muista pitää harjoituksen aikana hymy kasvoillasi, muuten harjoituksesta tulee väkisin vääntämistä ja siitä puuttuu tekemisen ilo. Tämä pätee mielestäni muuhunkin tekemiseen. Harva meistä tosin tekee kaikkia askareitaan virne naamalla, mutta kuitenkin, on hyvä säilyttää tekemisen ilo arkipäivän askareissa. (Itsellä välillä kulmat kurtussa esim. imuroidessa!) ;)

6- vuotias lapsi nauraa keskimäärin 300 kertaa päivässä. Aikuinen nauraa huomattavasti vähemmän. Miksi?! Olen ollut päiväkodeissa töissä, ja siellä huomaa että lapset ovat pieniä nauravia buddhia. Lapsilla on hölmöjä vitsejä ja naurua revitään ihan joka asiasta, lapset osaavat myös oikeaoppisen tekonaurun(ja itkun) mahtavan taidon. Kun joku ei niin paljon naurata, kyllä aina tekonaurua riittää ja tämä saattaa tuntua aikuisista jopa ärsyttävältä. Minusta tässä asiassa voisi ottaa lapsista mallia. Mikä on yleensä aikuisen ja lapsen tekonaurun ero? Aikuinen nauraa tekonaurua väkinäisissä tilanteissa esimerkiksi ollakseen kohtelias, lapsi nauraa tekonaurua koska se on hauskaa.


Nykyään on kai käsitys että ihmisen nauru olisi ainoaa lajiaan, jotkut kädelliset osaavat nauraa, mutta se on luemma ihan eri luokkaa kuin ihmisen nauru. En usko! Minulla on koira, joka osaa nauraa. Sillä on tietty virne aina leikkiessä ja lisäksi se läähättää tiheään tahtiin, ja se kanssa tunnistaa kun nauran sille. Toinenkin koirani osaa vähän nauraa mutta se ei ole yhtä selvää. Juujuu! Mitataampa vaikka aivosähkökäyrillä niitten aivojen toimintoja, ihan varmasti samat alueet aktivoituu kuin ihmisillä nauraessa.......... ;)






Naurettavaa päivänjatkoa!

Hei pääkoppa, kuka siellä?

Tässä tulee vähän pohdintaa tietoisuudesta ja jumaluudesta.

Useimmat pohtivat jossain vaiheessa elämästään seuraavanlaisia kysymyksiä : onko sielua olemassa, onko Jumalaa/korkeampaa todellisuutta olemassa, kuka minä olen jne. Yleensä päädytään joko ratkaisuun, että sielua tai Jumalaa ei ole, kaikki ajatukset ja tunteet ovat vaan solujen kemiaa eikä mitään muuta tai että Jumala ja sielu on olemassa. Usein tällöin ajatellaan, että jokaisella on erillinen sielu ja Jumala on joku taivaassa asustava henki tai voima, joka päättää kaikkien sielujen kohtalon. Tai jotain muuta sen kaltaista. Tällainen ajattelu saattaa tuoda mukanaan pelkoa ja epävarmaa odotusta ; mitä tapahtuu sitten, kun kuolen? Joudunko taivaaseen vai helvettiin, missä hahmossa mahdan syntyä uudestaan, mitä minun sielulleni käy?(Tai: Mitä tapahtuu vuonna 2012...??:))
Tämä käsitys liittyy myös siihen, että ihminen kuvittelee, että hänellä on pysyvä minuus.

Thich Nhat Hahn kirjoittaa kirjassan 'Ei kuolemaa ei pelkoa' tällaisesta asiasta (referoin vapaasti) :
Jos kynttilässä palaa liekki, onko se sama liekki vai eri liekki viiden minuutin päästä? Vastaus kuuluu : Se ei ole sama liekki eikä eri liekki. Liekki muuttuu koko ajan, liekin materiaali vaihtuu, mutta näennäisesti liekki on sama... tai, minä 5-vuotiaana ja minä nyt. Olenko sama vai eri? Soluni uudistuvat jatkuvasti, niitä syntyy ja kuolee, minuun tulee jatkuvasti lisää materiaa ja rakennusaineita ympäristöstäni, aivojeni rakenne muuttuu joka ikisestä kokemuksestani ja joka ikinen ruokapala jonka syön tulee olemaan jollain tavalla osa kehoani. Kehossani ei ole tällä hetkellä yhtään samaa atomia, joka minussa oli, kun olin viisi. Aika jännää.

Nyt kuitenkin, kun keskitän tietoisuuteni kehooni, voin tuntea kaikki solut. Voin tiedostaa sen, että olen kehossani. Hengitys kulkee sisään ja ulos, käsissäni ja jaloissani kiertää veri. Tiedän sen. Mutta kuka on se, joka tietää? Mielestäni tämä on erittäin mielenkiintoinen kysymys. Kun lapsi syntyy tähän maailmaan ja avaa silmänsä, kuka sieltä katselee?

Joku saattaa olla sitä mieltä, että maailmankaikkeudella ei voi olla tietoisuutta. Mutta eikö tämä ole selvä todistus siitä, että maailmankaikkeudella on tietoisuus?

Ensin täytyy oivaltaa, että emme ole erillisiä. Kaikki on virtaavaa energiaa ja täysin yhteydessä toisiinsa, niinkuin tiedemiehet nykyään tietävät. Jos luet tätä tekstiä, tämä muokkaa aivojasi. Ilma, jota hengität parhaillaan, menee keuhkoihisi, et voisi elää ilman ilmaa ympärilläsi. Ilma on elintärkeä osa ruumiisi elintoimintoja. Edellinen syömäsi ateria on kenties sulamassa vatsassasi parasta aikaa ja ruumiisi tekee töitä pilkkoen ravintoaineita joita se käyttää elääkseen jne. Itsestäänselviä asioita? Entä tämä : tietoisuutesi ; katselija, kuulija, tuntija, kokija tuon kaiken takana, se on maailmankaikkeuden tietoisuus. Juuri sillä perusteella, että sinä olet osa maailmankaikkeutta, etkä mikään erillään kelluva hahmo.

Eli, maailmankaikkeus tiedostaa itseään sinun kauttasi.

Onko mitään hienompaa kuin tiedostaa tämä asia? Ymmärtää, että on tosiasiassa osa maailmankaikkeutta, ja että oma tietoisuus on maailmankaikkeuden tietoisuutta? Ajattele luonnon ihmeitä. Jo yhden ainoan haavan paraneminen on sellaista insinöörityötä, jota yksikään ihminen ei osaisi mekaanisesti toteuttaa. Luonnossa on valtava määrä älykkyyttä, viisautta, ihmeellistä voimaa. Eläimet ovat tämän voiman kanssa symbioosissa, ja ihminenkin voisi olla, kunhan oivaltaa sen, että on osa sitä eikä siitä erillään. Järjellä ajattelu usein pilaa tämän yhteyden ja tulee näennäinen erillisyyden tunne.

Miten tämän sitten voi käytännössä kokea? Jokainen kokee jumalallisia hetkiä elämänsä aikana, ja ne ovat se asia, joka tekee elämästä elämisen arvoista. Kun kirjoitan tätä teksitä, maailmankaikkeus ilmentää itseään tällä tavalla "minun kauttani" ja koen nautintoa kirjoittamisesta, vaikken edes tiedä, lukeeko tätä tekstiä koskaan kukaan. Kun ihminen kuulee ihanaa musiikkia, soittaa soitinta, maalaa taulua, kävelee metsässä vailla ajatuksia, nauraa ääneen jne., (nykyään puhutaan paljon flow-tilasta)voi tuntea että on vahvassa yhteydessä tähän luovaan voimaan, ja maailmankaikkeus voi silloin vapaasti ilmentää itseään. Inspiraatio on juuri tätä( in spirit). Kun minulla on oikein hyvä draivi päällä vaikka maalaamisessa tai soittelussa, se sujuu ihan itsestään vailla ajatuksia tai ponnisteluja. Jos taas yrittää suorittaa jotain asiaa teknisesti ja pähkäilee ja analysoi, ei samanlaisia tuloksia synny. Kaikki tietävät tämän.



Loppuun vielä Eckhart Tollen hieno lausahdus:
Sinulla ei ole elämää, sinä olet elämä.

Luettavaa aiheesta:
Eckhart Tolle: Läsnäolon voima, Uusi maa, Tyyneys puhuu
Anthony De Mello: Havahtuminen
Thich Nhat Hahn: Ei kuolemaa, ei pelkoa

Sienimuhennosta

En ole kovin kummoinen kokki, ja tykkään yksinkertaisista ja nopeista, mutta herkullisista ja terveellisistä sapuskoista. Luulin ennen, että se oli mahdotonta ;)

Tänään söin ihanan syksyistä sienimuhennosta, puolukkasurvosta ja hapankaaliporkkanasalaattia sekä luomukananmunia.


Kuva ei ehkä ole kauhean mairittelevan näköinen, mutta maku oli suussa sulava!

Muhennos:

-Tämäs syksyn sieniä(itselläni suppilovahveroita)
-sipulia, valkosipulia
-tomaattia
-tuorechiliä

Paista ainekset kevyesti (luomu)voissa, mausta maun mukaan. Tämä ei mielestäni välttämättä kaipaisi muuta kuin suolaa, tällä kerralla käytin lisäksi luomucurryä(sonnetor ruohonjuuresta)

Kananmunat paistoin kanssa nopeasti heti perään, tykkään kananmunista jotka ovat päältä melkein raakoja. Maustoin suolalla ja heitin reippaalla kädellä pippuria sekä cayennea.

Hapankaalisalaatti:

Olen viime aikoina tehnyt usein tätä ison satsin jääkaappiin, koska maku on huumaavan herkullinen, omasta mielestäni! Eli ihan tavallista (luomu)hapankaalia kaupasta, sekoitettuna n. samaan määrään raastamaani porkkanaraastetta ja sekaan 1 sipuli, muutamia valkosipulinkynsiä ja mexican spice mixiä(myöskin sonnetorin) sekä chiliä tai cayennea. Isommassa törpössä ainekset mukavasti muhivat jääkaapissa ja mausta tulee todella voimakas, varsinkin jos laittaa paljon valkosipulia ja cayennea... ;) Mutta itse tykkään kovasti(herkullinen myös vaikka ruisleivän päällä).

Lisukkeena lautasella on myös vähän juustoa, ostan yleensä raakamaitoon tehtyjä juustoja, tällä kertaa oli jonkinlaista ranskalaista raakajuustoa ihan prismasta. Raakamaitoon tehdyistä juustoista saa paljon hyödyllisiä maitohappobakteereja, ja juustot mitä ostan ovat yleensä täysrasvaisia eikä niihin ole lisätty mitään ylimääräistä. Olen juustojen ystävä ja nykyään nuo perus juustot ei oikein enää maistu millekään kun on tottunut tuollaisiin "kunnon" juustoihin. Juuston tuoteselosteessa lukee usein, kun kyse on raakamaidosta.

Tykkään myös voimakkaista mauista ruoassani, kuten chili, valosipuli, hapankaali. Puolukkasurvos oli maustettu hunajalla, mikä toi kivaa pehmennystä voimakkaille mauille. Tuollaisten annosten jälkeen mukavasti oikein tuntee kun ruoka lähtee heti sulamaan vatsassa, sellainen kiva lämmin olo :) Luultavasti moni lapsi ei olisi ollut tästä ruoka-annoksesta kovin innoissaan.. Tuohon annokseeni olisi sopinut hyvin lisukkeeksi vielä joku villisalaatti, kuten muutama voikukanlehti!

Omituinen Höpöttäjä!

Eckhart Tolle puhuu monesti sisäisestä äänestä, joka selittää päämme sisällä kaikenlaista turhaa ja jonka vallassa useimmat ihmiset lähes jatkuvasti ovat.

Näin pitkästä aikaa tämän legendaarisen sketsin:




Tämä on kyllä ihan paras!! Oon ollut PPP-fani niin kauan kun muistan :) Itse asiassa tuossa sketsissä Pirkkis näyttää vähän Eckhart Tollelta.

Kenen sisällä asustaa omiituinen höpööttäjä??? ;)

Volgansieniteetä!

Sain vähän aikaa sitten volgansienivauvan(hih, ihana sana) foodit.fi foorumin kautta Annalta. Volgansieni on sellainen hiivasienibakteeriyhdyskuntahässäkkä, josta valmistetaan hapokasta, terveysvaikutuksia omaavaa juomaa, combuchaa. Täällä infoa juoman valmistuksesta.


Laitoin oman juomani käymään reilu viikko sitten jääkaapin yläpuoliseen kaappiin isoon lasikannuun, ja teenä käytin Forsmanin Keisarin Malja vihreää lehtiteetä(ajattelin ostaa jatkossa tähän tarkoitukseen jotain vielä laadukkaampaa luomuteetä, irtona). Minun oli juostava lähikauppaan hakemaan jopa valkoista sokeria( jota en ole käyttänyt yli vuoteen), sillä teen valmistus kuulemma onnistuu parhaiten juuri valkoisen sokerin avulla. Sokeri kuitenkin häviää juomasta 10 päivän käyttämisen jälkeen.

Minulla oli jotenkin mukavan ja hykerryttävän alkukantainen olo, kun kaapissani muhi lasipurkissa joku epämääräisen näköinen valkoinen klöntti kellertävässä liemessä. Uuden sienivauvan muodostumista oli mukava seurata. Ajattelin odottaa sen 10 päivää juoman valmistumista, mutta en malttanut enää odottaa vaan otin tänään sienen pois ja uusi tee on jo hautumassa, teen tällä kertaa vähän isomman satsin, 2 litraa kerralla. Jotta saa tarjota muillekin;) . Mutta tärkein homma : Volgansienitee on ihan mielettömän hyvää!! Hakkaa kaikki limpparit mennen tullen! Ainakin tämä ensimmäinen satsi oli todella herkkua ; makea, hapokas, raikas, hieman teemäinen, kupliva. Nam! Tämä on kyllä ihan meikäläisen juomaa.

Ohh, googlasin juuri ja huomasin, että Daniel Vitaliksen sivuilla on haastattelu jostain ukkelista joka valmistaa combuchaa vaahterasiirapin avulla villiyrtteihin. Yleinen käsityshän on, että juoma onnistuu kaikkein parhaiten teelehtien kanssa valkoisen sokerin avulla. Tuota täytyy kyllä joskus kokeilla!

Itserakkaus

Onko itserakkaus hyvä vai paha? Millä eri tavoilla ihminen rakastaa(tai ei rakasta) itseään?

Mielestäni itserakkautta on (ainakin) kahta erilaista.

Ensinnäkin, ihminen kantaa päässään tietynlaista kuvaa itsestään. Se kuva on tavallaan se, kenen kanssa ihminen on suhteessa keskenään ja kenen kanssa painiskellaan vähän väliä, eli suhde "itseen". Tämä kuva muuttuu jatkuvasti, siihen liitetään kaikenlaisia titteleitä, kenties kiinnostuksen kohteita, ominaisuuksia, elämäntarinaa jne. Ja mikä tärkeintä, tämä kuva on ihan erilainen kuin mitä muilla ihmisillä on sinusta. Jokaisella ihmisellä, kenet tunnet, on erilainen kuva sinusta. Ajattelepa jotain ystävääsi. Sinulla on kuvat päässäsi kaikista ihmisistä, kenet tunnet. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin jonkinlainen kuva itsestään, jota raahataan mukana tilanteesta toiseen. Ihminen on tiettävästi ainut eläin, jolla on tällainen käsitys itsestään. Kuinka todellinen tämä kuva on?

Pointtini taisi olla, että eräs itserakkauden muoto on rakastaa tätä kuvaa itsestään, ja ennen kaikkea sitä, miltä tämä kuva ihmisten silmissä näyttää. Jopa uhrataan sen edestä, että tämä kuva pysyy ehjänä ja hyvänä. Arkinen esimerkki : lähdet juhliin ja valitset kengät, jotka näyttävät jalassasi hyviltä, mutta ovat epämukavat. Olet siis valmis kärsimään sen edestä, miltä näytät muiden silmissä. (Mutta kauneuden edestä pitääkin kärsiä, vai..?;) ) Toinen hyvin yleinen ilmiö on se, että pidättäytyy tekemästä jotain, koska se hävettää. Vaikka se tuntuisi kuinka hyvältä. Hehe, tuttu juttu myös omassa elämässäni, tällaisiahan juttuja riittää varmasti kaikilla, varsinkin täällä Suomessa.. ;)

Toinen itserakkauden muoto on oikeastaan aika itsestäänselvä, mutta monella hukassa. Tällainen itserakkaus on sellaista, että rakastaa omaa olemustaan sellaisena kuin se on. Unohtaa sen kuvan jota kantaa mukanaan, ja on omassa kehossaan rakastaen ja eläen joka solussa. Ei ruoski itseään tai aseta inhottavia vaatimuksia, vaan arvostaa itseään osana maailmaa ja elämää. Se on ehkä vähän samanlaista kuin katselisi maisemaa luonnossa tai suurta puuta, tai lintua. Kunnioitus elämää ja omaa olemusta kohtaan, halu tehdä hyvää todelliselle itselle, mitä se sitten ikinä onkin. Käytännössä ehkä herkullinen, puhdas ravinto, nauru, hyvä seura, ilo ja riemu, tekemisen ilo, jne jne asiat, jotka tuottavat aitoa nautintoa. Sen oman kuvan kiillottamisen sijaan.

Onnellisimmillaan ihminen on silloin, kun hän unohtaa itsensä.

Ihka uusi blogi

Ihanaa, raikasta, kirpeää, aurinkoista syksyä! Mahtavaa aloittaa blogin pitäminen :) On ollut jo pidemmän aikaa mielessä tämä juttu mutta nyt sain sen viimein toteutettua, ja ajattelin aloittaa piirroksella. Piirtämistä olen harrastanut aina, tosin viime aikoina hyvin vähän ja nyt pitkästä aikaa viime viikolla iski tarve piirtää ja piirsin pari kuvaa.

Etelä-Afrikkalainen shamaani ; puuvärit ja tausta pastelliliidut